Kansanvalta.fi

Kestävästä kehityksestä keskusteltaessa kansalaisen rooli nähdään usein moraalisesti oikeiden kulutusvalintojen tekemisenä. Vastuunsa kantava ”vihreä kuluttaja” omaksuu määrätietoisesti ekologisesti kestävän elämäntavan: Hän tarkkailee oman toimintansa ympäristövaikutuksia ja kantaa kortensa kekoon tekemällä ”ympäristöystävällisiä” ostopäätöksiä.

Uskotaan, että arkipäiväisessä elämässään kansalainen voi vaikuttaa ennen kaikkea kuluttajana, käyttämällä ”ostovoimaansa” harkiten jokaisella kauppareissulla. Ajatellaan, että kuluttajien vihreät valinnat pakottavat myös yritykset vihertymään ja puskevat globaalia taloutta kohti kestävämpää tulevaisuutta.

Tarkoitukseni tässä kirjoituksessa on problematisoida tällaista ajattelua pohtimalla ”kukkarolla äänestämisen” vaikeutta. Monien muiden yhteiskuntatieteilijöiden tavoin uskon, että kestävä kehitys edellyttää ennen kaikkea sitä, että ihmiset aktivoituvat ja osallistuvat ympäristönsuojeluun nimenomaan kansalaisina, poliittisina ja yhteiskunnallisina toimijoina, sekä erilaisten paikallisten, kansallisten ja maailmanlaajuisten yhteisöjen jäseninä.

Kukkarolla äänestäminen vaatii aikaa ja tietoa

Olisi tärkeää, että ympäristökysymykset tulisivat laajemman kansalaiskeskustelun kohteeksi ja että ”pieniä ekotekoja” tehtäisiin myös oman kodin ja talouden ulkopuolella: työpaikoilla, kouluissa ja yliopistoissa, lasten- ja nuorten harrastuskerhoissa, urheiluseuroissa, yhdistyksissä, seurakunnissa, eläkeläispiireissä tai vaikka internetin virtuaaliyhteisöissä – kaikkialla, missä ikinä ihmiset vain liittyvät yhteen.

On toki tärkeää, että harkitsemme valintojamme myös yksilökuluttajina, mutta se ei yksin riitä. Markkinoilla on monenlaisia rakenteellisia, taloudellisia ja kulttuurisia tekijöitä ja voimia, jotka rajoittavat ja ohjaavat paitsi kuluttajien myös yritysten toimintaa sekä muokkaavat ihmisten tarpeita ja preferenssejä ympäristönsuojelun kannalta epäedulliseen suuntaan. Näitä voimia vastaan kuluttajan on äärimmäisen vaikea taistella yksin, aseenaan pelkkä kauppakassi.

Useimmille ihmisille aktiivinen vaikuttaminen kukkarolla äänestämällä ei olekaan kovin houkutteleva ajatus. Omien kulutuspäätösten ympäristövaikutusten huomioiminen ja ympäristön kannalta haitallisista tuotteista ja palveluista kieltäytyminen vaatii useimmiten kuluttajilta kohtuuttoman paljon aikaa, rahaa, tietoa ja taitoa sekä muita henkisiä voimavaroja.

”Oikeiden” valintojen tekeminen usein hankalaa

Jotta vihreä kuluttaja pystyisi tekemään ”oikeita valintoja”, hänen tulisi pystyä arvioimaan ja puntaroimaan eri tuotevaihtoehtojen monimutkaisia ympäristövaikutuksia, esimerkiksi tuotteen valmistukseen ja käyttöön tarvittavien uusiutumattomien energialähteiden määrää sekä niihin liittyviä kasvihuonepäästöjä.

Periaatteessa oman kulutuksen ympäristövaikutusten pohtiminen edellyttää ihmisiltä melko hyvää tietämystä ympäristöongelmien syistä ja seurauksista sekä informaatiota eri tuotteiden ja palvelujen ympäristövaikutuksista – koko niiden elinkaaren aikana. Käytännössä saatavilla oleva tieto on usein epämääräistä eikä yksiselitteisiä tutkimustuloksia eri vaihtoehtojen paremmuudesta ole helppo löytää.

Esimerkiksi luomutuotteiden ympäristövaikutuksista on olemassa hyvin monenlaista, ristiriitaistakin tietoa. Ja vaikka kuluttaja tietäisikin oikeat valintavaihtoehdot, monissa jokapäiväisissä arkielämän tilanteissa ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja ei useinkaan ole tarjolla tai niiden valitseminen on käytännössä hankalaa. Jos työmatka omalla autolla kestää puoli tuntia ja julkisilla kulkuvälineillä puolitoista tuntia, vihreän elämäntavan noudattaminen vaikuttaa helposti epärationaaliselta.

Hörhöilyn maine rasittaa vihreää kuluttajaa

Läntisessä kulutusyhteiskunnassa vihreä elämäntapa voi usein myös merkitä marginaalista asemaa suhteessa valtakulttuuriin. Vihreä elämäntapa on edelleenkin valtakulttuurin näkökulmasta helposti rajoittavaa tai askeettista ”hörhöilyä”, ja vihreät kuluttajat nähdään liian erilaisina ja epäilyttävinä ”risuparta-aktivisteina” tai ”puunhalaajina”.

Monelle vihreä kuluttaminen merkitsee jatkuvaa itsensä kieltämistä ja taistelua tuulimyllyjä vastaan. Kerta toisensa jälkeen vihreä kuluttaja pyytää lähikauppiastaan tilaamaan luomutuotteita, vaikka hänelle on jo monesti kerrottu, ettei niiden pitäminen kaupan valikoimissa ole taloudellisesti kannattavaa.

Uskollisesti hän lajittelee ja kierrättää perheensä jätteet, vaikka on lukenut lehdestä, että ne kaikki voivat lopulta päätyä kaatopaikalle yhteen ja samaan läjään sekajätteiden kanssa. Hän taistelee ilmastonmuutosta vastaan laskemalla asuntonsa lämpötilaa ja värisee vilusta kotonaan, vaikka tietääkin, että jopa 80% kasvihuonepäästöistä synnytetään ihan jossain muualla kuin kotitalouksissa.

Hän ei päivitä kännykkäänsä uusiin malleihin, ei tee löytöjä alennusmyynneistä, ei osta halvalla kehäteiden automarketeista, eikä ainakaan matkusta trooppisille valtamerisaarille toipumaan työstressistään tai viettämään laatuaikaa perheensä kanssa.

Yksinäisellä kuluttajalla kohtuuton vastuu

Kansalaisen roolia kestävässä kehityksessä ei siis pitäisi typistää vain kukkarolla äänestämiseksi. Olisi tärkeää ymmärtää, että kestävä kehitys on monimutkainen poliittinen ja moraalinen haaste, johon liittyy vaikeita eettisiä kysymyksiä ja kiistoja – ei vain siitä, miten yksilöiden tai yritysten tulisi toimia, vaan myös siitä, miten erilaisissa yhteisöissä, laajemmin yhteiskunnassa ja koko maailmassa pitäisi ajatella ja toimia.

Kansalaisten tulisi voida aktiivisemmin osallistua keskusteluun esimerkiksi siitä, missä määrin ja millä ehdoilla monimutkaiset ympäristönsuojeluun liittyvät eettiset ongelmat voidaan määritellä taloudellisen päätöksenteon piiriin liittyviksi kysymyksiksi ja kustannus-hyöty -laskelmiksi.

Miten saasteettoman ympäristön arvo voidaan arvioida? Kenen näkökulmasta laskelmat tehdään, miten ympäristönsuojelun hyödyt ja kustannukset tulisi jakaa oikeudenmukaisesti tai minkälaiset moraaliteoreettiset periaatteet ja oletukset laskelmia ylipäätään ohjaavat?

Ympäristöongelmiin ja kestävään kehitykseen liittyvät kiistat voidaan usein palauttaa näkemyseroihin, jotka johtuvat erilaisista arvoista ja erilaisista yksilön oikeuksia, oikeudenmukaista yhteiskuntaa ja hyvää elämää koskevista käsityksistä.

Kansalaisten päästävä ääneen

Jotta kuluttaja – yksin ja kollektiivisesti – voisi aidosti vaikuttaa ja edistää kestävää kehitystä, hänen tulisi pystyä osallistumaan näitä näkemyseroja koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja eettiseen pohdintaan.

Hänellä tulisi olla riittävän hyvä käsitys niistä uskomuksista ja arvoista, jotka ohjaavat erilaisia ympäristöpoliittisia toimenpiteitä ja niihin liittyviä kiistoja. Vihreän kuluttajan tulisi kyetä arvioimaan ja kyseenalaistamaan niitä käsitteitä, periaatteita ja teorioita, joita yritykset, poliitikot, kuluttajaorganisaatiot ja hän itse käyttävät perustellessaan ja oikeuttaessaan tiettyjä ympäristöpoliittisia toimenpiteitä.

Erityisesti hänen olisi kyettävä näkemään ne arvot ja intressit, jotka ovat keskenään ristiriidassa kulloinkin ajankohtaisissa ympäristöpoliittisissa debateissa ja konflikteissa. Osallistuminen tähän eettiseen ja poliittiseen keskusteluun edellyttää kuluttajalta ei vain oikeita ostopäätöksiä vaan myös aktiivista osallistumista yhteisöjen ja yhteiskunnan toimintaan.

Kirjoittaja on kulutustutkija ja dosentti Helsingin kauppakorkeakoulussa ja Lapin yliopistossa. Hän työskentelee Helsingin kauppakorkeakoulussa Markkinoinnin ja johtamisen laitoksella ma. professorina.