Esitys sähköisen vuorovaikutuksen lisäämiseksiKuvallinen versio
Sähköisen kuulemisen kehittäminen valtionhallinnossa, II vaihe työryhmän tehtävänä on ollut laatia toteuttamiskelpoinen esitys laajasta sähköisen kuulemisen ja verkkovaikuttamisen kehittämisestä. Tavoitteena on ollut parantaa kansalaisten ja hallinnon välistä vuorovaikutusta päätöksenteon eri vaiheissa.

Sähköisen kuulemisen kehittäminen valtionhallinnossa, II vaihe työryhmä on toimeksiantonsa mukaisesti hyödyntänyt työssään laajasti aiemmin tehtyjä esityksiä ja selvityksiä, kartoittanut hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan edustajien näkemyksiä, selvittänyt tulevaisuuden kehitystrendejä verkkovaikuttamisessa sekä huomioinut julkisten verkkopalveluiden sekä valtion ja kuntien tietotekniikkainfrastruktuurien yhteensopivuuden työryhmän esityksessä. Työryhmä on työnsä aikana perehtynyt lisäksi kansainvälisiin verkkovaikuttamisen ja osallistumisen hyviin käytäntöihin.

Työryhmän loppuraportti luovutettiin oikeusministeri Tuija Braxille 20.3.2008. Työryhmä esittää loppuraportissaan kymmenen toimenpide-esitystä, joita tulisi ryhtyä toteuttamaan. Esitys on lausuntokierroksella ja keskusteltavana Otakantaa.fi-forumilla 16.6.2008 asti.

Lisätietoja: Neuvotteleva virkamies Sari Aalto-Matturi, oikeusministeriö,sari.aalto-matturi(at)om.fi, puh. (09) 1606 7963  

Tausta-aineistoja

Raportti

Otakantaa.fi-keskustelu

Työryhmän järjestämät seminaarit ja työpajat

KUULEMISTA VAI OSALLISUUTTA? - seminaari hallinnon ja kansalaisten vuorovaikutuksesta 25.4

Ilmastopoliittinen tulevaisuusselonteko

Osallistuva ennakointi