Taustatietoa Kuvallinen versio
Kansalaisten laskevaa vaaliosallistumista on todistettu viime vuosina lähes kaikissa Länsi-Euroopan maissa. Puolueet menettävät jäseniä ja luottamus poliittisiin päättäjiin vähenee.

Myös suora demokratia, kansanäänestys-instituutio ja kansalaisten yhteiskunnallisen osallistumisen taso ovat kohdanneet haasteita. Osallistuvan demokratian saralla kansalaisten ja hallinnon välisen vuorovaikutuksen parantamiseksi olisi löydettävä keinoja.

Yksi suurimmista demokratian huolenaiheista on kansalaisten puoluetyöhön ja luottamustoimintaan liittyvän mielenkiinnon ja sitoutumisen väheneminen. Erityisen vähän osallistuvia ovat esimerkiksi nuoret ja maahanmuuttajataustaiset henkilöt. EPACE-projektin tavoitteena onkin löytää keinoja kansalaisten yhteiskunnallisen osallistumisen ja vaikuttamisen vahvistamiseksi Euroopan unionin jäsenmaissa.

Viime vuosien aikana sekä järjestöt että hallinto ovat käynnistäneet ja toteuttaneet useita kehittämisprojekteja. Projektit ovat olleet esimerkiksi aloitteita, tiedotuskampanjoita, pilotteja ja erilaisia kokeiluja. Ne ovat tuottaneet laajan valikoiman työkaluja demokratian edistämiseen ja turvaamiseen mm. viestinnän ja vuorovaikutuksen alalla. Näistä projekteista ja niiden tuloksellisuudesta on kuitenkin vain vähän tietoa.

Todellisia toimenpiteitä tarvitaan, jotta saadaan tietoa erilaisista kansalaisvaikuttamisen projekteista, niiden tuloksellisuudesta ja siitä, kuinka demokratiaa voidaan vahvistaa Euroopan unionin jäsenmaissa.