| Oikeusministeriön äänestysaktiivisuuskampanja eduskuntavaaleissa 2007 | Kuvallinen versio |
Hanke käsiteltiin ja hyväksyttiin kansalaisvaikuttamisen ministeriryhmässä. Varsinainen kampanjasuunnittelu käynnistyi lokakuussa 2006, jolloin hankkeen toteutukseen jäi verraten vähän aikaa.
Äänestysaktiivisuuskampanja teki mm. yleisilmeen osalta yhteistyötä juhlavaalityöryhmän kanssa. Juhlavaalityöryhmä oli aloittanut työnsä vuotta aiemmin ja koska äänestysaktiivisuuden nostaminen oli molempien hankkeiden yhteinen päämäärä, oli järkevää tehdä yhteistyötä ja saada sitä kautta mm. näkyvyyttä enemmän.
Hankkeen kohdentaminen tapahtui mallintamalla ne ryhmät ja alueet, joissa äänestäminen oli melko passiivista tai passiivista ja lisäksi äänestämisen olisi epätodennäköistä ilman erityistoimia. Analyysit perustuivat Experian Oy:n Mosaic-ruutujärjestelmän tietoihin, Tilastokeskuksen vuoden 2003 eduskuntavaalien tuloksiin, Risc-arvo ja asenne-analyysin mallintamiseen äänestysaluetasolle asti sekä Mosaic Media Habits – tietoihin.
Selvitysten perusteella nousi 17 ns. nuorisokaupunkia, joihin kohdennettiin nuorisoon liittyviä erityistoimia ja kohde-alueiksi kunnat ja kaupungit joissa äänestysaktiivisuus jäi viime eduskuntavaaleissa alle 65 prosentin.
Maahanmuuttajien ryhmästä venäjänkieliset ovat lukumääräisesti suurin ja myös kasvavin ryhmä.(yli 10 000 äänioikeutettua) Venäjänkielisille toimitettiin Spektr-lehden kautta erillinen liite suoraan kotitalouksiin ja rajoille jaettavaksi. Liitteen kokonaismäärä on n. 21 000 kpl. Lisäksi Kuurojen liiton kanssa tuotettiin äänestysvideo sekä selkokielinen demokratiaopas yleiseen käyttöön. Oikeusministeriön vaaliyksikkö tuotti vaalimateriaalin yhdessä näkövammaisten kanssa.
Seurantatutkimuksen yhteenveto
Päivitetty 1.6.2007.