Kansanvalta.fi

Sovinnaisella osallistumisella tarkoitetaan osallistumista ”järjestelmän sisällä”, esimerkiksi äänestämistä tai yhteydenottoa hallintoon tai päättäjiin. Sovinnaisen osallistumisen tavat ovat laillisia ja yleisesti hyväksyttyjä tapoja vaikuttaa.

Protestiosallistumista ovat esimerkiksi mielenosoitukset, laittomat lakot, turkistarhaiskut ja kansalaistottelemattomuuden eri muodot. Aina protestiosallistuminen ei vaadi joukkoliikettä: totaalikieltäytyjät protestoivat yksilöinä valtion väkivaltakoneistoa vastaan.

Toisinaan osallistumista jaotellaan perinteiseen ja ei-perinteiseen osallistumiseen. Perinteistä osallistumista on esimerkiksi vaaleissa äänestäminen, kun ei-perinteisiä tai uusia osallistumisen tapoja ovat ostoboikotit, "kadunvaltaukset" ja nettiadressit. Monista uusista osallistumistavoista on ehtinyt tulla lyhyessä ajassa perinteisiä!

Kansalaistoiminta pitää demokratian vireänä

Kansanvalta tarvitsee aktiivisia kansalaisia toimimaan ja haastamaan päätöksentekijät ajatusten vaihtoon. Kansalaisaktivismi herättelee ihmisiä ja tuo politiikkaan uusia aiheita.

Tutkijat puhuvat demokratiasta "performanssina" –  demokratia on siis toimintaa, tempauksia, ääntä ja "happeninkia". Terve demokratia on alati liikkeessä. Valtaosa kansalaisaktivismista on tätä demokratiaa vereyttävää toimintaa. Osiossa Kansalaisyhteiskunta on käsitelty tarkemmin suomalaista kansalaisaktivismia.

Elävään kansalaisyhteiskuntaan kuuluu myös se, että poliittiselle osallistumiselle keksitään yhä uusia tapoja ja muotoja, vaikkapa kadunvaltausta tai sambakulkueita.

Kansanvalta kaipaa terävää kritiikkiä

Mahdollisuus protestiosallistumiseen kuuluu kansanvaltaan. Protestiosallistuminen ei olekaan yksiselitteisesti hyvää tai huonoa osallistumista. 

Siihen kuuluvien laittomien keinojen käytöllä on rangaistusseuraamuksia, mutta monet tavoista ovat kuitenkin täysin laillisia. Valtiovallan ja kansalaisten suhtautuminen varsin kirjaviin protestiosallistumisen tapoihin vaihtelee.

Suomalaista asenneilmastoa voisi kuvata suhteellisen tiukaksi – jopa rauhalliset mielenosoitukset on helposti nähty ”demokratian häiriköintinä”, vaikka kansanvallassa esimerkiksi mielenosoitus on laillinen ja hyväksyttävä keino tuoda julki oma mielipiteensä.

Kansalaistottelemattomuudella jalot perinteet

Kansalaistottelemattomuus nähdään demokratiateorioissa yleensä positiivisena ja kannatettavana keinona. Yksilöllä on lupa puolustaa periaatteitaan ja vapauttaan epäoikeudenmukaiseksi kokemaansa valtion pakkovaltaa vastaan. Kansalaistottelemattomuus on siis hyve, jos sillä puolustetaan demokratian perusarvoja, kuten yksilön perusoikeuksia.

Ihmisillä on kuitenkin hyvin erilaisia käsityksiä siitä, minkä asioiden vuoksi kansalaistottelemattomuus on hyväksyttävää. Laiton toiminta omien poliittisten tarkoitusperien ajamiseksi vie vaarallisille vesille. Kansanvallassa lait ja kansalaisten oikeudet suojelevat ihmisiä sekä toisten ihmisten mielivallalta että valtion pakkovallalta. Kun ihmiset ryhtyvät käyttämään laittomia kansalaisaktivismin keinoja, heidän on punnittava tarkkaan tekojensa motiivit ja seuraukset. Kansanvallassa tarkoitus ei pyhitä keinoja. Mitkä ovat ne "oikeat arvot", joita sopii ajaa laittomin keinoin?

Toisaalta myös esivallan ja koko demokraattisen järjestelmän on havahduttava. Miten hyvin edustuksellinen demokratia toimii, jos kansalaiset kokevat joutuvansa turvautumaan laittomuuksiin edistääkseen asiaansa?

Milloin kansanvallan sietokyky ylittyy?

Yhteiskunnassa on tarvetta niin voimassa olevaa järjestystä tukevalle kuin kriittisiä ja uusia arvoja luovalle kansalaisjärjestötoiminnalle.

Yhteiskunta joutuu kuitenkin vetämään rajat sille, mikä toiminta ei ole hyväksyttävää oikeusvaltiossa ja kansanvaltaisesti hallitussa valtiossa.

Äärimmäistä yhteiskunnallista protestoimista ovat väkivaltaisuudet, esimerkiksi mellakat, terrori-iskut ja vallankaappausyritykset. Kansanvallassa ihmiset ovat sopineet, että päätökset tehdään edustuksellisen demokratian pelisääntöjen mukaan. Näin ollen väkivalta tai muu toisten ihmisten perusoikeuksiin kajoaminen ei ole hyväksyttävä keino ajaa poliittisia tavoitteita.

Kaikki toiminta ei rakenna yhteiskuntaa

Aseelliset terroristijärjestöt tai ääritoimintaan ryhtyvät ympäristöjärjestöt haastavat kansanvaltaiset menetelmät asioiden ratkaisemiseksi. Uskonnon varjolla politiikkaa tekevät ääriliikkeet laittavat koetukselle kansanvallan periaatteet ympäri maailmaa. Myös järjestäytynyt rikollisuus tai mafialiigat saattavat nousta uhkaamaan yhteiskuntarauhaa.

Yhteiskunta joutuu päättämään, miten suhtautua tämänkaltaisiin ilmiöihin. Suomessa väkivaltainen ja laiton kansalaisaktivismi on ollut erittäin harvinaista.

Demokratiassa viime kädessä kansalaiset päättävät siitä, minkälainen toiminta on hyväksyttyä. Lait sanelevat yhteiskunnan pelisäännöt, mutta myös vallalla olevat eettiset ja moraaliset käytännöt ovat keskeisessä asemassa.

Yksi demokratian koetinkiviä onkin ratkaista, minkälaista järjestäytymistä ja toimintaa voidaan pitää ristiriitaisena kansalaisten järjestäytymisvapauden kanssa.

Perustuslaki suojaa yksilöitä ja demokratian periaatteita

Perustuslaki toimii tavallaan kahteen suuntaan. Se takaa kansalaisille oikeuden oman mielipiteen ilmaisuun ja protestointiinkin.

Samalla perustuslaki suojelee kansalaisten oikeuksia ja kansanvaltaista tapaa päättää yhteiskunnan asioista. Englantilainen yhteiskuntafilosofi John Stuart Mill piti valtiota keinona turvata yksilön vapaudet ja oikeudet muun ihmisyhteisön mielivallalta.

Perustuslaissa turvataan mm. ihmisarvon loukkaamattomuus, yksilön vapaus ja oikeudet, henkilökohtaisen koskemattomuuden suoja ja omaisuuden suoja.

Yhteiskunnalla on siis oikeus puolustautua niitä ihmisiä tai ihmisryhmiä vastaan, jotka uhkaavat kansanvaltaisuuden periaatteita. Avoimessa yhteiskunnassa joudutaan kuitenkin tarkoin punnitsemaan, millaisin keinoin kansanvaltaisuutta suojellaan. Kuinka tiukasti esimerkiksi suhtaudutaan sananvapauttaan ”väärin” käyttäviin ihmisiin?

Jähmeä edustuksellisuus, vireä aktivismi

Osa edustuksellisen demokratian kritiikistä kohdistuu edustuksellisen demokratian jähmeyteen ja heikkoon vuorovaikutukseen kansalaisten ja päättäjien välillä. Monien kansalaisten mielestä poliitikot ja puolueet tuntuvat reagoivan kankeasti kansalaisten odotuksiin ja vaatimuksiin.

Edustuksellisen demokratian puitteissa osallistuminen, esimerkiksi puoluetoiminta, näyttää näivettyneen. Edustuksellinen demokratian ylläpito ja uusintaminen onkin yhä pienenevän ihmisryhmän käsissä.

Virein ruohonjuuritason kansalaistoiminta on siirtynyt puolueista kansalaisjärjestöihin ja tai erilaisiin vapaamuotoisiin ihmisten välisiin verkostoihin. Yhteiskuntien suuret, yhteiset hankkeet (esim. ilmainen peruskoulutus) ovat muuttuneet pienemmiksi projekteiksi.

Politiikkaa tehdään nyt mieluummin asiakohtaisesti, ei kokonaisvaltaisesti. Poliittisesta osallistumisesta on paikoin tullut eräänlaista täsmäosallistumista. Esimerkiksi tekijänoikeuslain uudistus sai asiasta välittävät suurella joukolla liikkeelle, eivätkä päätöksentekijät olleet valmistautuneet kansalaisten aktiivisuuteen.

Erityisen hankalia edustukselliselle demokratialle näyttäisivät olevan globalisaation, ja erityisesti globaalin markkinatalouden, aiheuttamat muutokset. Ilman laajaa kansainvälistä yhteistyötä valtioiden päättäjillä on vain rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa koko maapalloa koskeviin laajoihin poliittisiin ja taloudellisiin kysymyksiin esimerkiksi ns. Kiina-ilmiöön.

Toiminnan dynaamisuus viehättää

Kansalaisia uudenlaisessa osallistumisessa viehättää sen suoraviivaisuus ja täsmällisyys. Perinteinen politiikka mielletään mietinnöiksi, selvityksiksi ja kokouksissa istumiseksi.

Kansalaisaktivismi on välittömämpää – kasvissyöjäksi voi ruveta silmänräpäyksessä ja ihmisoikeusaktivistin vapauttamiseksi voi kirjoittaa nimensä nettiadressiin. Kansalaisjärjestöissä ihmiset voivat toimia juuri niiden poliittisten kysymysten parissa, mitkä heitä eniten kiinnostavat. Internet mahdollistaa sen, että samanmielisiä ihmisiä on helppo löytää ja tavoittaa.

Kansalaisjärjestöjen kautta pystyy vaikuttamaan päätöksentekoon. Yhä useammissa päätöksissä hallinto kuulee järjestöjä, joilla on käsiteltävästä asiasta erityisosaamista.

Aktivismi ei voi korvata edustuksellisuutta

Kansalaisaktivismilla ei kuitenkaan voi korvata perinteistä poliittista osallistumista tai kansanvaltaista poliittista järjestelmää. Kaikki tärkeimmät yhteiskunnalliset päätökset tehdään yhä edustuksellisissa elimissä. Maailmanpolitiikka on yhä ennen kaikkea valtioiden välistä politiikkaa. Valtioiden päättäjät taas on valittu kansanvaltaisin keinoin.

Painotusryhmät ja kansalaisliikkeet eivät säädä lakeja, eivätkä puolueiden tavoin joudu ottamaan kantaa suureen määrään hankalia kysymyksiä tai ristiriitaisia etuja. Ne tarkastelevat todellisuutta omasta suppeasta näkökulmastaan ja edustavat, ainakin koko kansaan nähden, verrattain pieniä ihmisryhmiä. 

Esimerkiksi päätöksenteossa kuulluiksi tulleet kansalaisjärjestöt eivät demokratiatutkijoiden mukaan edusta kansalaismielipidettä millään systemaattisella tavalla. Tämä on erityisen hankalaa, koska kansalaisten yhtäläiset vaikutusmahdollisuudet ovat olennainen osa demokratiaa.

Puolueiden vahvuus on niiden jäsenistöissä. Jäsenistön sisällä toimii erilaisia ihmisiä, jotka edustavat monenlaisia arvoja ja näkökulmia. 

Edustuksellinen demokratia takaa parhaiten sen, että monenlaiset näkökulmat tulevat päätöksenteossa esille. Äänestämällä ”kansan hiljainen enemmistökin” saa sanoa mielipiteensä. Monille kansalaisille äänestäminen on ainoa tapa osallistua poliittiseen päätöksentekoon. 

Kansanvaltaisuus on keskustelua, ja demokratian keinoin valittu kansanedustuslaitos on tämän keskustelun tärkein areena.

”Järjestelmän” ulkopuolella tapahtuva poliittinen toiminta tukee edustuksellista demokratiaa. Kansalaisjärjestöjen toiminta tuo päätöksentekoon virkeitä ajatuksia ja uusia näkemyksiä yhteiskunnan ja maailman asioista. Mutta ilman kansanvaltaista järjestystä kansalaistoiminta olisi hyödytöntä.

Demokratiaa pitää vaalia myös kansalaisliikkeissä

Myös kansalaisliikkeiden ongelmana voi olla epädemokraattisuus. Järjestöissä valta saattaa keskittyä niin, ettei rivijäsenillä ole mahdollisuuksia vaikuttaa järjestön päätöksiin ja toimintaan.

Joillakin jäsenillä saattaa olla huomattavasti mielipidevaltaa muiden ääntenpainojen jäädessä syrjään. Vaatimus yksimielisyydestä saattaa tyrehdyttää demokratian perusolemuksen, avoimen keskustelun. Kansanliikkeitä saattavat vaivata juuri ne samat asiat, joista ne syyttävät valtaa pitäviä ja puolueita.

Toki kansalaisjärjestöt voidaan sisäisesti organisoida mahdollisimman demokraattisesti – mm. valitsemalla johtajat määräajoin vaaleilla ja alistamalla päätökset jäsenäänestyksille.


Lisää Kansanvalta.fi:ssä:
Kansalaisyhteiskunta

Päivitetty 24.8.2006