| Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät Jyväskylässä 17.-18.2.2011 | Kuvallinen versio |
Jyväskylässä helmikuussa 2011 järjestettävät, lajissaan toiset valtakunnalliset
Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät keskittyvät
kansalaistoiminnan rajojen pohtimiseen. Päivien asiantuntijaluennoilla ja
työryhmissä käsitellään muun muassa seuraavia ajankohtaisia kysymyksiä: missä
kulkevat kansalaisyhteiskunnan ja -toiminnan rajat, markkinallistuuko
kansalaistoiminta, perustuuko se vapaaehtoisuuteen vai velvollisuuteen sekä
missä määrin ylikansalliset normistot säätelevät kansalaistoimintaa.
Tutkimus- ja kehittämispäivien pääpuhujina ovat tutkimusprofessori Sakari
Hänninen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ja dosentti Anne Birgitta Pessi
Helsingin yliopiston tutkijakollegiumista. Päivien ohjelmaan kuuluvat myös
järjestöjohtajien ja paikallisen tason järjestötyöntekijöiden puheenvuorot ja
niitä seuraava paneelikeskustelu. Lisäksi päivillä kokoontuu eri aihealueiden
työryhmiä, joissa esitellään kansalaisyhteiskunnan aihepiirin tutkimusta sekä
järjestöjen yhteistyöprojekteja ja kehittämishankkeita.
Tapahtuman pääjärjestäjänä toimii Kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen seura
yhteistyössä Jyväskylän yliopiston, Kansalaisyhteiskuntapolitiikan
neuvottelukunta KANE: n ja Jyväskylässä toimivien ammattikorkeakoulujen kanssa.
Päivät on suunnattu kaikille kansalaisyhteiskunnan ja kansalaistoiminnan
tutkijoille, kehittäjille ja käytännön toimijoille.
Haluatko koordinoida työryhmää tutkimus- ja kehittämispäivillä?
Ehdotuksia tutkimus- ja kehittämispäivien työryhmien teemoiksi otetaan vastaan.
Jos haluat koordinoida työryhmää päivillä, ota yhteyttä päivien
järjestelytyöryhmään (yhteystiedot alla) 15.9.2010 mennessä. Kuvaa työryhmän
aiottua teemaa lyhyesti ja jos mahdollista, kerro myös, painottuisiko työryhmä
tutkimukseen, projektitoiminnan esittelyihin vai molempiin.
Haluatko esitellä järjestösi/kehittämishankkeesi toimintaa posterilla?
Päivillä on tilaa myös erillisille posteriesityksille, joissa esimerkiksi
järjestötoimijat voivat esitellä ajankohtaisia kehittämishankkeitaan. Ota
yhteyttä järjestelijöihin, jos haluat varata tilaa posteriesitykselle.
Lisätietoja: http://kans.jyu.fi/ajankohtaista/tapahtumia/tk-paivat2011
Lisätietoja ja työryhmä- sekä posteri-ilmoittautumiset:
Veli-Matti Salminen
Puh. 014 - 260 2938
veli-matti.salminen@jyu.fi