Kansanvalta.fi

Totalitarismia tutkinut Kimmo Elo esittää kolme teesiä rakastaa demokratiaa. Elo muistuttaa, että demokratia vaatii huolenpitoa kasvaakseen ja kukoistaakseen.

Maailmanlaajuinen sota terrorismia vastaan on kuin satukirjojen klassikkoasetelma. Hyvät (eli ”vapaat demokraattiset” valtiot) käyvät taistelua pahaa (eli diktatuureja) vastaan.

Mutta toisin kuin satukirjojen maailmassa, jossa hyvä lopulta aina voittaa pahan, 21. vuosisadan reaalimaailmassa asetelma ei välttämättä ole näin itsestään selvä.

Kun henkilökohtaisessa kokemusmaailmassa ”vapaus” ja ”turvallisuus” näyttäytyvät saman kolikon eri puolilta – siis kun poliittinen johto joutuu myöntämään kansalaisilleen, ettei ”avoin yhteiskunta” voikaan taata absoluuttista turvallisuutta aina ja kaikkialla –, ei ole kovinkaan yllättävää, että turvallisuutta, vakautta ja järjestystä lupaavan ”diktatuurin omenan” puraiseminen houkuttaa varsin monia.

Eikä kyse on yksinomaan terrorismin aiheuttamasta turvattomuuden tunteesta, myös globaali talouskilpailu näyttää lisäävän ihmisten turvattomuutta ja vahvistavan diktatorisia virtauksia.

Diktatuurin rikkaruoho kasvaa kuitenkin juuri siellä, missä demokraattinen aluskasvillisuus on ohuimmillaan. Toisin kuin demokratia, joka vaatii jatkuvaa hoitoa ja huolenpitoa, diktatuuri on poliittinen rikkaruoho, joka kukoistaa siellä, missä demokratian puutarhurit ovat luovuttaneet – tai missä vain osaa puutarhasta pidetään hoitamisen arvoisena.

Seuraavien kolmen teesin on tarkoitus osoittaa, miksi demokratian puutarhaa ei kannata jättää diktatuurin rikkaruohojen vallattavaksi, vaan tarttua harventimeen myös silloin, kun puutarha kukoistaa.

TEESI I: ”Demokratia olemme ’me’, diktatuuri ovat ’he’”.

Diktatuuri on houkutteleva järjestelmä kahdelle ihmisryhmälle: Niille, jotka haluavat maksimoida oman valtansa suhteessa muihin ja niille, joita ei kiinnosta. Kun syntyy tilanne, jossa kiinnostumaton enemmistö haluaa luovuttaa nk. yhteisten asioiden hoidon vähemmistön käsiin, ei enää hoiputa diktatuurin kuilun partaalla, vaan ollaankin vapaassa putoamisliikkeessä.

Vaikka edustuksellinen demokratia saakin monet ajattelemaan, että päätökset tekevät ”ne siellä”, on silti hyvä muistaa, että ”heidän” valtansa on ”meiltä” (yhteisellä sopimuksella) lainattua.

Demokratia on siis kuin pankki, johon me olemme valtamme tallettaneet ja jota ”pankki” lainaa edelleen – mutta joka valta kuuluu (ja on palautettavissa) ”meille”. Diktatuuri on sitä vastoin kuin roskapankki, jonne kerran luovutettua valtaa ei enää – ainakaan vapaaehtoisesti – palauteta luovuttajalleen.

Teesi II: ”Demokratia on avoin, diktatuuri on suljettu”.

Demokratia perustuu ajatukseen siitä, että poliittisen järjestelmän toimintakyky voidaan turvata parhaiten säilyttämällä yhteiskunta mahdollisimman avoimena. Mahdollistamalla uusien tuulien puhaltamisen sekä järjestelmän sisällä että sisään järjestelmään pakotetaan järjestelmän eri toimijat pelaamaan avoimin kortein ja suvaitsemaan vaihtoehtoisia näkökantoja.

Samalla avoimuus mahdollistaa sen, että ongelmatilanteiden ratkaisumalleja voidaan hakea myös järjestelmän omien rajojen (ja rajoitteiden) ulkopuolelta, jolloin erilaisuus hyväksytään mahdollisuutena.

Diktatuuri sen sijaan perustuu sekä sisäiseen että ulkoiseen sulkeutumiseen. Sisäisessä sulkeutumisessa kansalaiset ja vallanpitäjät pyritään eristämään toisistaan rajoittamalla kansalaisten oikeutta vita activaan, aktiiviseen vaikuttamiseen.

Ulospäin suljettuna diktatuuri pyrkii torjumaan järjestelmään ulkopäin kohdistuvat vaikutukset. Diktatuuri ei siis siedä erilaisuutta, koska erilaisuus saattaa muodostaa uhan vakiintuneille käytännöille ja siten aiheuttaa epävakautta.

Teesi III: ”Demokratia on oikeutta tulla kuulluksi, diktatuuri velvollisuutta kuunnella”.

Demokratian yksi keskeinen elementti on kansalaisen oikeus sekä voida ilmaista oma näkökantansa että luottaa siihen, että esitetyt näkökannat tulevat arvotetuiksi oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti.

Vaikka demokratiassa Sinä ja minä voimme luottaa siihen, että mielipiteillämme on merkitystä, emme kuitenkaan voi olettaa jokaisen päätöksen olevan mielipiteemme mukainen. Demokratiassa päätökset perustuvat ilmaistujen näkemysten enemmistön kantaan, mistä syystä kuulluksi tuleminen edellyttää aktiivisuutta, osallistumista.

Diktatuuri katkaisee ja kääntää päälaelleen ”kansanvallan komentoketjun” kansan ja vallanpitäjien välillä rajoittamalla tai riistämällä kokonaan kansalaisilta oikeuden tulla kuulluiksi ja velvoittamalla kansalaiset sopeutumaan vähemmistön mielipiteitä ja toiveita mukaileviin päätöksiin.

Diktatuuri perustuu myyttiseen oletukseen komentojärjestelmän diskursiivista päätöksentekoprosessia suuremmasta rationaalisuudesta, jossa vapaasti virtaava, avoin keskustelu nähdään vahingollisena.

Edellä naulattujen teesien yksi keskeinen ajatus on, että demokratian puutarhan hyvinvointi riippuu meidän toimeliaan elämämme – vita activamme – vireystasosta eli halustamme hoitaa meille annettua puutarhaa sen vaatimalla tavalla.

Mutta aivan kuten oikeakin puutarha, jossa puutarhuri käy loputonta taistelua rikkaruohoja ja tuhohyönteisiä vastaan, myös demokratia vaatii vaivannäköä, hoitamista, suojelua, kitkemistä ja rakkautta, jotta kukilla – Sinulla, minulla, heillä ja meillä – olisi vapaus kasvaa ja kukoistaa.

Mutta samalla on hyvä muistaa, että hyvä puutarhuri ymmärtää myös rikkaruohojen kuuluvan puutarhaan, koska niitä ei voida hävittää totaalisesti vahingoittamatta puutarhaa.

Kirjoittaja on Saksan politiikkaan erikoistunut valtiotieteen tohtori ja työskentelee Turun yliopiston valtio-opin laitoksella vt. assistenttina.