Kansanvalta.fi

Kansalaisten osallistumisen ja poliittisen vallankäytön keskinäinen suhde määrää onko osallistuminen vallatonta puuhastelua vai aitoa vaikuttamista.

Kansalaisten sanotaan olevan osallisia, kun he osallistuvat päätöksentekoon. Osallistajat taas ovat esimerkiksi virkamiehiä, jotka ”ottavat” kansalaiset mukaan päätöksentekoon. Aito osallisuus ei toteudu, jos osallistumisjärjestelyillä on epäselvä suhde päätöksentekoon. Valitettavasti osallistuminen ei aina vaikuta lopputulokseen. Osallisille onkin tärkeää tietää, mitkä voimat vaikuttavat päätöksentekoon ja millä oikeutuksella. Näin on etenkin silloin, kun he eivät koe omalla äänellään olevan vaikutusta.

Toinen ongelma on, että osallistujien ja osallistajien odotukset eivät aina kohtaa. Tällöin osallistuminen ei vastaa sen paremmin osallisten kuin osallistavien organisaatioiden tarpeita.

Huonoimmillaan osallistujien ja osallistajien tavoitteet ja odotukset ovat yhteismitattomia ja huolimattomasti rakennetut osallistumisjärjestelyt kärjistävät ristiriitoja. Parhaimmillaan odotukset kohtaavat ja toimivat osallistumisjärjestelyt synnyttävät luovia ratkaisuja ja lisääntyvää luottamusta. 

Aitoa osallisuutta vai pelkkää kabinettipolitiikkaa?

Aidosta osallisuudesta voidaan puhua, mikäli osallistuminen on laajaa ja vaikutusmahdollisuudet ovat merkittäviä. Tällöin osallistuminen koetaan mielekkääksi ja se rohkaisee osallistumista myös tulevaisuudessa. Aitoa osallisuutta voi olla vain prosesseissa, joissa on aitoja vaihtoehtoja ja liikkumavaraa uusille, luoville ratkaisuille.

Mikäli sekä osallistuminen on laajaa, mutta vaikutusmahdollisuudet suppeat, on kyse näennäisosallistumisesta, joka turhauttaa osallisia ja vähentää päätöksenteon legitimiteettiä.

Mikäli sekä osallistuminen että vaikutusmahdollisuudet ovat suppeita, on kyse yksinvaltaisesta päätöksenteosta, jonka hyväksyttävyys riippuu ratkaisevasti siitä, miten selvä toimivalta päätöksentekijällä on kyseisessä ratkaisussa.

Jos taas osallistuminen on suppeaa, mutta vaikutusmahdollisuudet laajat, voidaan puhua kabinettipolitiikan mallista, jossa pienellä joukolla on suora pääsy päätöksentekoon samalla, kun muut suljetaan siitä ulos. Tällaisessa mallissa osallisten eriarvoisuus synnyttää kokemuksen prosessin epäreiluudesta ja herättää kysymyksiä ratkaisujen oikeudenmukaisuudesta.

Taulukossa 1 on tyypitelty nämä osallistumisen ja vaikuttamisen yhdistelmät.

Taulukko: Osallistumisen ja vaikuttamisen nelikenttä.

Oleellista on osallistumisen laatu, ei määrä

Yleensä ajatellaan, että läpinäkyvyys, avoimuus ja laaja osallistuminen parantavat päätöksenteon hyväksyttävyyttä. Esimerkiksi maankäytön konfliktien tutkimuksessa on kuitenkin havaittu, että osallistumismahdollisuudet eivät mitenkään automaattisesti vähennä konfliktien mahdollisuutta.

Suunnittelijakunta jakautuu näkemyksissään kahtia: toisten mielestä osallistuminen vähentää konflikteja, toisten mielestä konfliktit ovat lisääntyneet lisääntyneen osallistumisen myötä.

Olennaista ei siis olekaan vain osallistumisen laajuus vaan sen laatu. Huonosti järjestetty osallistuminen voi kärjistää ristiriitoja ja heikentää suunnitteluprosessien hyväksyttävyyttä. Hyvin järjestetty osallistuminen lisää suunnittelun tietopohjaa ja parantaa sen hyväksyttävyyttä.

Kokemusta reiluudesta ei voi mitata

Osallistumisen laatua ei voi mitata ulkopuolisten asiantuntijoiden objektiivisin mittarein – onnistumisen mittarina on osallisten oma kokemus prosessin reiluudesta. Selvitykset tiedottamisen ja kuulemistilaisuuksien määrästä eivät välttämättä vakuuta osallisia, jotka kokevat tulleensa tavalla tai toisella sivuutetuiksi.

Osallistumisen laadun ensimmäinen edellytys on, että sillä on jokin yhteys käsillä olevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon. Osallistumisen mielekkyys liittyy suoraan vaikututtamisen mahdollisuuteen. Osallistumisjärjestelyjä arvioitaessa keskeiseksi ongelmiksi paljastuu liian usein olematon tai epäselvä yhteys osallistumisprosessin ja päätöksenteon välillä.

Osalliset eivät ole osallistumassa silkasta osallistumisen ilosta. Osallistumisen lähtökohtana ei myöskään voi olla päätöksenteon hyväksyttävyyden ja luotettavuuden lisääminen. Kuten luottamus yleisemminkin, nämä ovat osallistumisen seurauksia, eivät syitä. Päätöksenteon hyväksyttävyys rakentuu pidemmän historiallisen kehityksen tuloksena; luottamusta ei voi synnyttää väkisin.

Kansalaisten odotukset ovat usein korkealla

Osallistumiseen liittyvien odotusten käsittely on selvästi liian vähälle huomiolle jäänyt osa vuorovaikutteista suunnittelua. Odotusten käsittely auttaa selventämään sitä, mihin ollaan oikeastaan osallistumassa. Odotuksia suuntaa eniten osallisten käsitys siitä, mikä on osallistumisen yhteys päätöksentekoon. Mikäli kyse on asian valmistelusta ja siihen liittyvästä suorasta osallistumisesta, tulisi selvittää, mikä yhteys valmistelulla on päätöksentekoon, mitkä ovat eri toimijoiden roolit prosessissa ja miten osallistuminen huomioidaan valmisteluprosessissa.

Odotusten käsittely on hyödyksi myös osallistumistilanteiden ja vuorovaikutuksen järjestelyissä. On tärkeää selvittää onko yleisötilaisuus luonteeltaan tiedotustilaisuus vai neuvottelu siitä, miten asia ratkaistaan. Entä onko selvää, miten osallisten kirjallisia tai suullisia näkemyksiä käsitellään päätöksenteossa ja sen valmistelussa? Onko varmaa, että kaikilla osallisilla on asiasta samansuuntainen käsitys?

Tehdyt päätökset on perusteltava kunnolla

Koska kaikkia osallisten näkemyksiä ei voi toteuttaa, nousee ratkaisujen perusteleminen keskeiseksi päätöksenteon hyväksyttävyyden kannalta. Miten minun näkemystäni on käsitelty asian valmistelussa? Miten osallistumisprosessi näkyy päätöksenteon lopputuloksissa?

Miksi yksi näkemys on huomioitu, mutta toista ei ole? Perusteluiden tulee olla asiallisia ja sisällöllisesti mielekkäitä.

Liian usein ajatellaan, että näkemysten huomioiminen on yhtä kuin niiden sisällyttäminen valmisteltavaan ratkaisuun sellaisenaan. Päätöksentekijä voi puolihuolimattomasti todeta, että osallisten näkemykset olivat niin ristiriitaisia, että niitä ei voi ottaa ratkaisun pohjaksi. Tämä on varmin tapa suututtaa osalliset.

Osallistumisen sivuuttaminen vastaa sitä, että kutsuttaisiin yrityksen tai taloyhtiön hallitus osallistumaan pitkään kokoukseen ja ilmoitettaisiin kokouksen lopuksi, että mitään esitettyjä näkemyksiä ei voida ottaa huomioon, koska ne olivat sen verran ristiriitaisia. Puheenjohtaja tekisi omavaltaisen ratkaisun ja hallituksen jäsenet lähtisivät kotiin vihaisina ja turhautuneina. 

Lopulta ihmisten käsitykset suunnittelun ja päätöksenteon reiluudesta ovat varsin yhteneväisiä: kaikki haluavat osallistua prosessiin, joka on avoin. He haluavat mahdollisuuden esittää asioista omat näkemyksensä ja edellyttävät näiden näkemysten asiallista ja perusteltua käsittelyä.

He odottavat saavansa osakseen kunnioittavaa ja asiallista kohtelua. Nämä ehdot pätevät missä tahansa vuorovaikutuksessa, jossa erilaisia tavoitteita ja näkemyksiä sovitetaan yhteen.

Kirjoittaja on hallintotieteiden tohtori (oppialana ympäristöpolitiikka), joka toimii erikoistutkijana Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksessa (YTK) Teknillisellä korkeakoululla.