Missä vaikutan - linkkipankki nuorilleTekstiversio
Alla olevalta listalta löydät mielenkiintoisia sivustoja, joilta löytyy vinkkejä vaikuttamiseen, reittejä osallistumiseen ja tietoa demokratiasta. Monilta sivuilta myös aikuiset voivat löytää ideoita ja tukea demokratiakavtatukseen sekä esimerkkejä nuorisotyön ja koulun demokratiakasvatukseen liittyvistä yhteistyöhankkeista.

  Aloitekanava

  • Aloitekanava on opetusministeriön rahoittama ja yhdessä Tampereen Yliopiston Hypermedialaboratorion kanssa laatima verkkopalvelu, jonka kautta nuoret voivat tehdä aloitteita oman asuinkuntansa kunnalliseen päätöksentekoon.
  • Tällä hetkellä palvelu toimii vain osassa Suomen kuntia, mutta mukana olevien kuntien määrän odotetaan kasvavan tasaisesti.
  • Palvelu soveltuu erityisesti konkreettisen aloitteenteko- ja vaikutustyön havainnollistamiseen.

Hesan Nuorten Ääni (Helsingin kaupunki)

  • Hesan Nuorten Ääni on Helsingin kaupungin nuorten vaikuttamishanke, jonka tavoitteena on aktivoida kaupungin nuoria osallistumaan kaupungin päätöksentekoon ja lähiympäristön asioihin. Hanke on laaja-alainen, ja antaa hyvän esimerkin siitä, kuinka koulut ja nuorisotyö voivat toimia hyvin yhteen.

Ihmisenä maailmassa

  • Aineisto on Opetushallituksen verkkomateriaali ihmisoikeuksista, maailmanperinnöstä ja Unesco-kouluverkon toiminnasta. Kohderyhmänä ovat ensisijaisesti opettajat; suoraan oppilaille tämä aineisto soveltuu oppimateriaalina kenties perusopetuksen yläluokilla ja lukiossa.
  • Ihmisoikeudet-osiossa esitellään selkeästi läpikäyden YK:n ihmisoikeudet pala palata.
  • Maailmanperintö-osio kannattaa myös käydä läpi; se soveltuu mainiosti muun muassa yleisen maantiedon, historian, elämänkatsomustiedon ja uskonnon opetukseen.

Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia -hanke

  • Suomen nuorisoyhteistyö - Allianssin ry:n erilaisuuskasvatukseen keskittyvä sivusto sisältää runsaasti aineistoja, joita voi käyttää suoraan kouluopetukseen.

Kansalaisen ABC

  • Yleisradion Opinportti-sarjan kansalaisopinnot toimivat hyvin itsenäisenä verkko-opiskeluaineistona aktiiviseen kansalaisuuteen.
  • Aineistoa voi käyttää helposti yhteiskuntaopin tuntien virikeaineistona.

Kansalaisen perusoikeudet

  • Kansalaisen lakitietoa YLE:n abitreenien yhteiskuntaoppi -osiossa
  • Runsaasti tietoa perusoikeuksista ja demokratiasta
  • Lähes 50 eri videomateriaalia sekä muutamia aiheeseen liittyviä monivalintatehtäviä.

Lainsäätäjät

  • Lainsäätäjät ovat Eduskunnan oma nettipeli lainlaatimisesta yläaste- ja lukioikäisille. Pelin kesto on noin 25 min.
  • Peliä voi pelata kahdella tavalla: joko ryhmänä vierailemalla Eduskunnan yleisöpisteessä ja pelaamalla peliä Eduskunnan omassa verkossa, jolloin pelissä on aito yhteisöllinen elementti, tai sitten itsenäisesti kotoa tai koulusta. Tällöin tosin pelistä puuttuu reaalinen vuorovaikutus oikeiden ihmisten välillä.

Lapin Nuorisotiedotus/ aloitekanava

  • LaNuTi-sivusto on Lapin läänin monipuolinen nuorison tiedotus ja vaikuttamiskanava. Se sisältää muun muassa linkin opetusministeriön lanseeraamaan Aloitekanavaan nuorten aloitteellisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia tukemaan.

Lasten ja nuorten foorumi

  • Hankkeen tavoitteena on luoda vaikuttamisen kanava lapsille ja nuorille sekä saada heidän näkemyksiään paikalliseen ja kansalliseen päätöksentekoon. Samalla vahvistetaan paikallisia ja seudullisia lasten ja nuorten osallisuuden rakenteita. Opetushallituksen koordinoimaan työskentelyyn osallistuvat peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten oppilaat ja opiskelijat. Viimeiseen foorumitapaamiseen kutsutaan vuosittain valtakunnan päättäjiä (ministereitä, valiokuntien puheenjohtajia jne.) kuulemaan nuoria sekä vastaamaan heidän kysymyksiinsä.

Lasten oikeudet

  • Lasten oikeuksista ja YK:n lasten oikeuksien yleissopimuksesta kertova esite.
  • Sisältää lasten oikeuksien sopimuksesta lyhyen version.

Malli-YK

  • YK-liiton Malli-YK -roolipeli voi toimia hyvänä havainnollistajana, kuinka kansainvälinen politiikka toimii.
  • Sivusto sisältää aineistoja ja ohjeita, kuinka Malli-YK -istunto järjestetään.

Nuorisovaltuustojen liitto ry

  • Nuorisovaltuustojen liitto ry tarjoaa oivan tavan kytkeä oppilaskuntatyöskentely kunnalliseen vaikuttamistyöhön.
  • Nuorisovaltuustoilla on hieman suoraan hyödynnettäviä aineistoja, mutta ne ovat jotain, jota opettajan on syytä mainostaa oppilailleen, erityisesti oppilaskuntatoiminnan yhteydessä. Lisäksi NuVa tarjoaa valtakunnallisia tapahtumia sekä koulutuksia.

Nuorten Parlamentti ja Parlamenttikerhot

  • Kerhokeskus - koulutyön tuki ry järjestää pääasiassa 8. - 9.-luokkalaisille tarkoitettua Nuorten Parlamenttia. Nuorten Parlamentin kautta mukana olevat nuoret pääsevät suoraan suomalaisen parlamentarismin ytimeen tekemään aloitteita ja haastamaan ylintä valtionjohtoa. Seuraava Nuorten Parlamentin istunto on todennäköisesti keväällä 2010.
  • Sivustolla on myös Nuorten Parlamentti -verkkokurssi koulujen parlamenttikerhoille. Parlamenttikerhot ovat oiva tuki oppilaskuntatyöskentelylle.

Osallistuva kansalaisuus -aihekokonaisuuden tukimateriaalit

  • Sisältää runsaasti virikkeitä opettajille aihekokonaisuuden käytäntöön panemiseksi. Näihin aineistoihin tutustuminen on erittäin suositeltavaa, koska ne soveltuvat suoraan kouluopetukseen.

Vaikuttamistaidot

  • Demokraattisten vaikuttamistaitojen oppimateriaalia nuorille.
  • Vaikuttamistaitoja ovat aineiston jaottelun mukaan media, lobbaus ja parlamentarismi.
  • Aineisto soveltuu itsenäiseksi oppimateriaaliksi esimerkiksi yhteiskuntaopin tai äidinkielen tunnille.

Vaikuttamo

  • Vaikuttamo on Hämeenlinnan kaupungin nuorisoa aktivoiva vaikuttamisportaali, jonka kautta kaupungin nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa kunnallispolitiikkaan sekä koulujen sisäisiin ja välisiin asioihin. Se sisältää muun muassa keskustelufoorumin hämeenlinnalaisille nuorille, jonka kautta nuoret voivat keskustella elämänpiiriään koskettavista asioista.

Vallakas

  • Vallakas on Kuntaliiton vaikuttamissivusto nuorille. Se sisältää käytäntöjä ja linkkejä eri kuntien nuorisolle suunnattuihin vaikuttamishankkeisiin.
  • Kuntaliiton kirjakaupasta voi tilata myös demokratiaa ja poliittista elämää simuloivan DEMO-lautapelin (suomeksi tai ruotsiksi). Lautapeli sopii parhaiten yläaste- ja lukioikäisille.

Valtikka

  • Valtikka on Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n ylläpitämä, kenties tärkein nuorille suunnattu politiikkasivusto. Valtikasta nuoret saavat tietoa ja vinkkejä omista vaikutusmahdollisuuksistaan, ajankohtaisista asioista sekä pääsevät keskustelemaan niin reaaliaikaisesti kuin keskustelufooruminomaisestikin yhteiskunnallisista aiheista.
  • Sivusto on huolellisesti toimitettu ja ahkerasti päivitetty, sekä myös suhteellisen suosittu nuorten keskuudessa.
  • Sivusto sisältää myös opettajille suoraan suunnattuja aineistoja, käytäntövinkkejä ja työkaluja opetussuunnitteluun sekä oppilaskuntatyöskentelyyn. Opettajan on syytä ainakin kannustaa oppilaitaan vierailemaan sivuilla, sekä mahdollisuuksien mukaan poimia sisältöjä (esimerkiksi ajankohtaisia keskustelunaiheita) suoraan opetukseen.
  • Valtikka tarjoaa myös opettajille kuukausittaisen uutiskirjeen, ylläpitää aktiivista tapahtumakalenteria, sekä tietoa esimerkiksi nuorisovaltuustoista.