Kunnan päättäjätTekstiversio
Kuntalaiset valitsevat kunnanvaltuuston kunnallisvaaleissa. Kunnan hallintoa ja toimeenpanoa johtaa kunnanhallitus. Eri hallinnonaloja koskevia asioita hoitavat hallituksen alaisena toimivat lautakunnat.

Kunnan ylintä päätösvaltaa käyttävä elin on vaaleilla joka neljäs vuosi valittava kunnanvaltuusto. Valtuuston tehtävänä on päättää tärkeimmistä kuntaa koskevista asioista. Näitä ovat esimerkiksi kunnan talous ja toiminnan painopisteet.

Valtuuston tehtävänä on myös huolehtia, että kuntalaisten osallistumismahdollisuudet toteutuvat kunnassa. Valtuusto valitsee myös kunnanjohtajan tai kaupungeissa kaupunginjohtajan. Tämä johtaa kunnan virkamieshallintoa.

Kunnanhallitus koostuu valtuuston poliittisin perustein valitsemista jäsenistä. Se vastaa mm. kunnan hallinnosta, kunnan taloudesta ja tavoitteista, valtuuston päätösten valmistelusta ja täytäntöönpanosta sekä laillisuuden valvonnasta. Kunnanhallitus myös johtaa alapuolellaan olevaa kunnan luottamushenkilö- ja virkamieshallintoa. 

Lautakunnissa aktiivisia kuntalaisia

Valtuuston asettamat kunnalliset lautakunnat ovat tärkeä osa luottamushenkilöhallintoa. Lautakuntia on kahdenlaisia: lakisääteisiä ja vapaaehtoisia. Lautakuntapaikkoja on lukumääräisesti huomattavasti enemmän kuin valtuusto- ja hallituspaikkoja.

Lautakuntajäsenyyksien kautta kuntien päätöksentekoon osallistuu siis suuri määrä poliittisesti aktiivisia kuntalaisia.

Kunnan hallinto- ja palvelutoimintaa toteuttaa kunnan henkilöstö. Siihen kuuluvat ovat joko virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa kuntaan. Virka perustetaan sellaisten tehtävien hoitoon, joissa käytetään julkista valtaa.


Lisää verkossa:
Valta Kunnassa – kriittinen tutkimus vallanjaosta suomalaisissa kunnissa (pdf-tiedosto) [Kaks.fi]

Päivitetty 12.12.2006