Valtiot ovat edelleen maailmanpolitiikan keskeisimpiä toimijoita. Kansainväliset sopimukset ja normit eli yhteiset pelisäännöt ovat valtioiden käymien neuvotteluiden tuloksia.

Valtioiden välistä toimintaa kutsutaan alan puheessa useimmiten hallitustenväliseksi toiminnaksi tai suhteiksi. Länsieurooppalaiset valtiot ovat mukana arviolta 300–500 erilaisessa hallitustenvälisessä organisaatiossa. Valtioiden kansainväliset suhteet kattavatkin yhä enemmän asiakokonaisuuksia.

Maailmanpolitiikkaa on epäsopua ja yhteistoimintaa

Usein maailmanpolitiikka ei kuitenkaan näyttäydy laajan sovun ja hyvän yhteishengen tyyssijana. Sota on äärimmäisin keino ratkaista valtioiden välisiä ristiriitoja. 

Maailmanpolitiikassa valtiot tavoittelevat itselleen hyödyllisiä päätöksiä ja asiantiloja. Suomessakin kuullaan usein äänenpainoja, joiden mukaan myös Suomen olisi ensisijaisesti ajettava ”omia etujaan”.

Päättäjillä, kansalaisaktivisteilla ja teoreetikoilla on vaihtelevia näkemyksiä siitä, mikä on maailmanpolitiikan ”todellinen luonne”. Joidenkin mielestä maailmanpolitiikassa on pohjimmiltaan kyse itsekkäästi toimivien valtioiden kamppailusta rajallisista resursseista ja hyvinvoinnista. Olisi silti yksioikoista väittää, että maailmanpolitiikka olisi pelkästään tällaista itsekästä etujen ajamista. Yhä useammin valtioilla ja kansakunnilla on yhteisiä tavoitteita, joiden eteen voidaan tehdä politiikkaa.

Tällaisia päämääriä ovat esimerkiksi rauhanomainen kehitys Lähi-idässä, maailman kaikkein köyhimpien elintason kohottaminen ja kasvihuonepäästöjen vähentäminen. Monet uskovatkin, että valtiot ja kansakunnat muodostavat yhä tiiviimmän yhteisön, jonka jäsenillä on yhteinen arvopohja.

Euroopan unioni on esimerkki siitä, miten tiiviiksi valtioiden välinen yhteistyö voi kehittyä niin politiikassa kuin jäsenmaiden hallinnon välillä. EU tekee ylikansallista politiikkaa, jonka päätökset sitovat jäsenmaita. Myös viranomaiset ovat tiiviisti verkostoituneet, esimerkiksi EU-maiden poliisi-, ulkomaalais-, tulli-raja- ja oikeusviranomaiset tekevät yhteistyötä sisäisen turvallisuuden parantamiseksi.

Valtiot, päättäjät ja kansalaiset

Maailmanpolitiikassa demokratialla voidaan tarkoittaa sitä, että kansalaiset pääsevät eri tavoin neuvottelemaan päätöksistä, osallistumaan niistä käytävään keskusteluun ja nostamaan heille tärkeitä asiakysymyksiä politiikan asialistalle. Kansalaisten olisi myös kyettävä arvioimaan politiikan sisältöjä ja tehtyjä päätöksiä.

Hallitustenvälisissä organisaatioissa valtioita ja niiden etuja edustavat poliittiset päättäjät ja virkamiehet. Näin valtiollisen edustuksellisen demokratian kautta nousee päättäjiä maailmanpolitiikan areenalle.

Alla muutamia demokratian kannalta haastavia näkökulmia.

• Maailmanpolitiikan ja kotimaisen politiikan asialistat ovat erilaisia. Kotimaassa puhutaan tietyistä aiheista, kansainvälisellä tasolla aivan toisista. Pystyäkseen edes jossain määrin vaikuttamaan, kansalaisten olisi oltava perillä laajoista asiakokonaisuuksista. 
• Kansallisten päättäjien rooli on kansainvälisellä areenalla toisenlainen. Päättäjät edustavat maailmanpolitiikan neuvottelupöydissä ensisijaisesti ”maan etua”, eivät varsinaisten äänestäjiensä mielipiteitä. EU:ssa suomalaisten päättäjien on sitouduttava puhumaan unionin yhteisellä äänellä, vaikka kompromissit eivät aina omia äänestäjiä miellyttäisikään.
• Maailmanpolitiikassa päätöksentekoprosessit ovat usein hyvin mutkikkaita ja pitkiä. Monet päätökset tehdään suljettujen ovien takana, eikä asioista käydä avointa julkista keskustelua. Kansalaisten on työlästä ja hankalaa arvioida tehtyä politiikkaa, ja päättäjiä on vaikea saattaa poliittiseen vastuuseen lopputuloksista.
• Monet kansainväliset organisaatiot ovat vahvoja ”asiantuntijalinnakkeita”. Virkamiehet, palkatut tutkijat ja muu virkamieshenkilöstö käyttävät merkittävää valtaa esimerkiksi muotoillessaan kauppasopimuksia tai valtioiden tarvitsemien lainojen ehtoja. Moninaisemmista vastuistaan ja ajan puutteesta johtuen ministereillä ja muilla poliittisilla toimijoilla on yleensä vähemmän mahdollisuuksia paneutua asioihin yhtä seikkaperäisesti. 
• Kansalaisten vaikutus kanavoituu lähinnä kansalaisjärjestöjen välityksellä. Mutta ihmiset kokevat vaikuttavansa maailman asioihin monilla eri tavoilla, esimerkiksi kulutuspäätöksillä, kirjoittamalla tärkeistä asioita jne.

Tärkeitä maailmanpolitiikan instituutioita

Maailmanpolitiikassa toimii monia merkittäviä ylikansalllisia instituutioita, joiden päätökset vaikuttavat valtioihin ja niiden kansalaisiin: 

• YK ja siihen kytkeytyvät organisaatiot
• WTO eli Maailman kauppajärjestö
• IMF eli Kansainvälinen valuuttarahasto
• Maailmanpankki (World Bank).

Kaikki nämä organisaatiot ovat olleet demokratiakritiikin kohteena. YK:ta on arvosteltu tehottomaksi maailmanjärjestöksi. WTO:n on nähty laativan kaupan sääntöjä, jotka hyödyttävät tiettyjä toimijoita enemmän kuin toisia. Rahoituslaitosten on katsottu käyttävän valtaa, joka kuuluisi poliittisesti valituille päättäjille.

Kriitikkojen mielestä yksi vastaus näihin epäkohtiin olisi lisääntynyt kansanvaltainen valvonta ja avoimempi, demokraattisempi päätöksentekoprosessi. Yleisimmin tällaista kritiikkiä ovat esittäneet pienempien tai köyhempien maiden edustajat, erilaiset kansalaisaktivistit ja osa alan tutkijoista.

YK on valtioiden välinen keskusteluareena

Peruskirjan mukaan YK:lla on neljä päätavoitetta. YK ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, kehittää kansakuntien välillä ystävällisiä suhteita, tekee yhteistyötä kansainvälisiä kysymyksiä ratkaistaessa sekä ihmisoikeuksia edistettäessä ja toimii keskuksena, joka yhdenmukaistaa kansakuntien toimenpiteet.

YK ei ole maailman hallitus, eikä se säädä lakeja. Mikään valtio ei luovu itsemääräämisoikeudestaan eli suvereniteetistaan liittyessään maailmanjärjestön jäseneksi. YK:ssa on tällä hetkellä 192 jäsenvaltiota. YK:n jäsenvaltiot ovat sitoutuneet YK:n peruskirjan velvoitteisiin. YK:n tärkeimmät päätöksentekoareenat ovat yleiskokous ja turvallisuusneuvosto.

Yleiskokouksessa ovat edustettuina kaikki 192 YK:n jäsenvaltiota, joilla kaikilla on käytössään yksi ääni. Tärkeät kysymykset ratkaistaan kahden kolmasosan äänten enemmistöllä. Yleiskokous on demokraattisin olemassa oleva maailmanlaajuinen instituutio. Luonteeltaan se on neuvotteleva elin ja samalla maailmanpolitiikan tärkeä näyttämö.

Turvallisuusneuvosto suunniteltiin maailmanrauhan ylimmäksi vartijaksi. Neuvosto käsittelee ainoastaan rauhaa ja turvallisuutta koskevia kysymyksiä. YK:n jäsenvaltiot ovat luvanneet hyväksyä turvallisuusneuvoston päätökset ja toteuttaa ne.

Neuvostossa on 15 jäsentä. Viisi näistä on pysyviä jäsenmaita: Iso-Britannia, Kiina, Ranska, Venäjä ja Yhdysvallat. Viime aikoina on keskusteltu yhä vilkkaammin turvallisuusneuvoston uudistamisesta ja sen laajentamisesta. Pysyvät jäsenmaat ovat suhtautuneet perinteiseen tapaan penseästi uudistusvaatimuksiin.

Kattavammin perustietoa YK:sta ja sen toimielimistä löytyy suomeksi ja ruotsiksi YK:n tiedotuskeskuksen UNRIC:in sivuilta (ks alla).

Tärkeimmät maailmanlaajuiset oikeuselimet ovat Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) ja Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC).

Kansainvälinen tuomioistuin on lainvoimaisia tuomioita antava YK:n elin. Vain valtiot voivat tuoda asioita tuomioistuimen käsittelyyn, eivät yksittäiset kansalaiset. Kun maa päättää jättää asian kansainvälisen tuomioistuimen käsiteltäväksi, se sitoutuu noudattamaan sen päätöstä.

Lisäksi muut YK:n elimet voivat kysyä tuomioistuimelta neuvoa-antavaa mielipidettä. Etupäässä valtiot ovat kuitenkin jättäneet tuomioistuimen ratkaistavaksi vain toissijaisia kiistojaan.

Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) on maailman ensimmäinen pysyvä tuomioistuin, joka käsittelee sotarikoksia, kansanmurhia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan. Kansainvälisen rikostuomioistuimen tehtävänä on tuomita vakavimmista, laajamittaisista rikoksista.

YK:n alueellisen tiedotuskeskuksen verkkosivut
Kansainvälisen tuomioistuimen verkkosivut (engl.)
Kansainvälisen rikostuomioistuimen sivut

WTO luo kansainvälisen kaupan sääntöjä

Maailman kauppajärjestö WTO:hon kuuluu 183 valtioita. WTO on ainoa maailmanlaajuinen järjestö, jossa sitovin sopimuksin luodaan kansainvälisen kaupan sääntöjä sekä valvotaan niiden noudattamista.

WTO:n ensisijaisena tavoitteena on kaupan vapauttaminen, eli kaupan esteiden purkaminen ja kaikenlaisen syrjinnän lopettaminen kaupan alalla. WTO toimii kauppaneuvotteluiden areenana ja ratkoo jäsenmaiden erimielisyyksiä kauppaa koskevissa kiistoissa. Hallitukset tekevät järjestössä päätökset yksimielisesti.

WTO:ta on kritikoitu monimutkaisesta ja salaisesta päätöksentekoprosessista, jossa kaikilla osapuolilla ei ole tasavertaisia neuvotteluasemia. Lisäksi WTO:ssa laadittujen sopimusten on nähty vievän valtioiden parlamenteilta niille kuuluvaa päätosvaltaa. WTO:ssa syntyneisiin sopimuksiin tarvitaan kansallisten parlamenttien hyväksyntä niiden voimaan saattamiseksi.

WTO:n verkkosivut (engl.)

IMF valvoo valuuttaolojen vakautta

Kansainväliseen valuuttarahastoon kuuluu 184 maata. Valuuttarahaston päämääränä on edistää jäsenmaidensa tervettä taloudellista kehitystä ja vakaita valuuttaoloja. Näiden toteuttamiseksi se seuraa jäsenmaidensa talouksien kehitystä. Valuuttarahasto myöntää lyhyt- ja pitkäaikaisia luottoja valtioille lähinnä maksutaseongelmatilanteisiin.

Valuuttarahasto antaa myös teknistä tukea valtioille. Tuki koostuu asiantuntija-avusta finanssi- ja rahapolitiikan toteuttamisessa ja viranomaisten kouluttamisessa.

Yleensä luoton saanut maa sitoutuu tiettyyn IMF:n kanssa sovittuun talouspoliittiseen ohjelmaan. Pyrkimyksenä on tukea kohdemaiden talouspolitiikkaa ja uudistuksia. IMF:ää kritikoineet taloustieteilijät, politiikan tutkijat ja kansalaistoimijat ovat esittäneet, että valuuttarahaston talouspoliittiset ohjelmat eivät kuitenkaan ole pelkkiä teknisiä, ”neutraaleja” keinoja valtioiden kansantalouksien elvyttämiseksi. IMF:ää on arvosteltu liiallisesta ehtojen asettamisesta ja kiistanalaisista talousopeista, joiden vaikutukset kohdemaiden ihmisille saattavat olla hyvin vaihtelevia.

Lisäksi IMF:n päätöksentekojärjestelmää on arvosteltu epädemokraattiseksi. Korkein päättävä elin, hallintoneuvosto, kokoontuu kerran vuodessa. Käytännössä suurin osa päätöksistä delegoituu kokopäiväisesti toimivalle 24-jäseniselle johtokunnalle.

IMF:ssä maiden äänet riippuvat niiden maksamista maksuosuuksista. Suurin äänivalta on Yhdysvalloilla, Japanilla, Saksalla, Ranskalla ja Isolla-Britannialla. Maat kuuluvat maantieteellisesti määriteltyihin äänestysryhmiin. Suomen kanssa samassa ryhmässä ovat mm. muut Pohjoismaat ja Viro. Nykyään IMF käy myös vuoropuhelua kansalaisjärjestöjen kanssa.

IMF:n verkkosivut (engl.)
IMF – Kansainvälinen valuuttarahasto [Valtiovarainministeriö]

Maailmanpankki toimii köyhyyden vähentämiseksi

Maailmanpankin tehtävä on lainaa ja luottoja myöntämällä vähentää maailman köyhyyttä. Pankki lainoittaa jäsenmaiden sosiaalisia ja rakenteellisia uudistuksia, on hallitusten neuvonantaja, antaa teknistä apua erilaisissa projekteissa sekä toimii yhteistyökumppanina yhdessä yksityisen sektorin ja muiden kansainvälisten yhteisöjen ja rahoituslaitosten kanssa.

Jokaisella jäsenmaalla on edustajansa Maailmanpankin hallintoneuvostossa, joka on pankin ylin päättävä elin. Kerran vuodessa kokoontuvassa hallintoneuvostossa Suomea edustaa yleensä valtiovarainministeri. Vuosikokous pidetään yhdessä Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kanssa.

IMF ja Maailmanpankki tekevät runsaasti yhteistyötä. Valuuttarahasto muodostaa yhdessä Maailmanpankkiryhmän kanssa Bretton Woods-instituutiot. Valuuttarahasto tarjoaa väliaikaista maksutaseapua ja keskittyy jäsenmaidensa kokonaistaloudellisiin ongelmakohtiin.

Maailmanpankki toteuttaa pääasiassa pitempiaikaisia rakenteellisia uudistuksia jäsenmaissa. IMF:n lailla myös Maailmanpankin asettamia avun ehtoja on kritikoitu runsaasti – enemmän tai vähemmän vahvoin perusteluin.

Maailmanpankin verkkosivu (engl.)
Maailmanpankki [Valtiovarainministeriö]


Lisää verkossa:
Suomen valtion kansainvälinen toiminta [Ulkoministeriö]
Kansainväliset rahoituslaitokset [Valtiovarainministeriö]

Päivitetty 25.10.2006