| Täysistunto | Tekstiversio |
Valtakunnan ykkösareenan aseman mahdollistavat joka torstai pidettävä suullinen kyselytunti, ajankohtaiskeskustelu ja pääministerin ilmoitus.
Eduskunnan keskeisin tehtävä, lakien säätäminen, tapahtuu täysistunnossa. Täysistunnossa päätetään myös valtion talousarviosta, käsitellään hallituksen antamat selonteot, tiedonannot ja kertomukset sekä hyväksytään kansainvälisiä sopimuksia.
Lakiehdotus tulee eduskunnan käsiteltäväksi joko hallituksen esityksenä tai kansanedustajan lakialoitteena. Lakiehdotuksia valmistellaan ministeriöissä, joille kyseessä oleva asia kuuluu.
Lakiesityksen käsittely eduskunnassa alkaa lähetekeskustelulla, joka käydään täysistunnossa. Keskustelun päätteeksi täysistunto tekee päätöksen esityksen lähettämisestä valiokuntaan.
Valiokunnasta lakiehdotus palaa täysistuntoon ensimmäiseen ja toiseen käsittelyyn.
Ensimmäisessä käsittelyssä päätetään lain sisällöstä. Toisessa käsittelyssä lakiesitys joko hyväksytään tai hylätään. Kun presidentti on vahvistanut lain, se julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa.
Opposition järein ase mittauttaa hallituksen luottamus on välikysymys. Se tehdään tavallisesti ajankohtaisesta aiheesta. Hallitus vastaa välikysymykseen täysistunnossa ja eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta.
Mikäli hallitus ei saa puolelleen enemmistöä, se eroaa tehtävästään, koska on menettänyt eduskunnan luottamuksen.
Kaikki täysistunnossa käytetyt puheenvuorot tallennetaan sähköisesti ja pöytäkirjat ovat luettavissa eduskunnan internet-sivuilla kahden tunnin kuluttua istunnon päättymisestä.
Lisää verkossa:
Vireillä olevat hallituksen lakiesitykset [Finlex.fi]
Kansanedustajien aloitteet -haku [Eduskunta]
Suomalainen lainsäädäntöprosessi [RASKE2-projekti]
Päivitetty 12.12.2006