Perusoikeuksilla tarkoitetaan yksilöiden perustavanlaatuisia oikeuksia, jotka on turvattu valtion perustuslaissa sen kansalaisille tai kaikille ihmisille valtion alueella.

Ne asettavat rajoja julkisen vallan toiminnalle ja toisaalta velvoittavat julkista valtaa huolehtimaan perusoikeuksien toteuttamisesta, esimerkiksi maksuttomasta perusopetuksesta tai riittävistä sosiaali- ja terveyspalveluista.

Perusoikeudet ryhmitellään usein seuraavasti:

• vapausoikeudet ja oikeusturva (esim. kotirauhan suoja, uskonnon vapaus)
• osallistumisoikeudet eli poliittiset oikeudet (esim. äänestäminen vaaleissa)
• yhdenvertaisuusoikeudet (esim. oikeus kieleen ja kulttuuriin)
• hyvinvointioikeudet (esim. oikeus välttämättömään toimentuloon)

Monet vapausoikeuksista, kuten sananvapaus ja kokoontumisvapaus, ovat pohjimmiltaan poliittisia oikeuksia. Niiden oikeuksien turvin kansalaiset osallistuvat ja vaikuttavat yhteiskuntaan, jossa he elävät.

Perusoikeudet tuntuvat arkielämässäkin

Suomessa perusoikeudet vaikuttavat vahvimmin lainsäädäntötoimintaan ja sitä kautta suoraan ihmisten elämään. Perusoikeudet asettavat julkiselle vallalle velvoitteita.

Tätä ns. perusoikeussuojaa yksilö saa esimerkiksi kun säädetään lakeja, tehdään hallinnollisia päätöksiä tai annetaan tuomioistuinten päätöksiä. Kaikissa tilanteissa julkisen vallan on otettava huomioon, mitä perustuslain pykälät sanovat kansalaisten oikeuksista.

Ihmiset voivat vedota perusoikeuksiinsa myös tuomioistuimissa ja viranomaisissa. Näiden tehtävänä on tulkita lakeja niin, että yksilön perusoikeudet toteutuvat mahdollisimman hyvin.

Kansalaisten oikeuksien vastaparina ovat kansalaisvelvollisuudet. Perustuslaki ei kuitenkaan anna kattavaa luetteloa kansalaisten velvollisuuksista. Perustuslaissa säädetään mm. maanpuolustusvelvollisuudesta ja verovelvollisuudesta. Perustuslaki edellyttää myös, että yksilön velvollisuuksien perusteista säädetään lailla.

Perusoikeudet kuuluvat Suomessa kaikille

Perustuslaissa olevat perusoikeudet uusittiin vuonna 1995. Siitä lähtien niiden piirissä ovat olleet Suomen kansalaisten lisäksi Suomessa olevat ulkomaalaiset. Ainoat poikkeukset koskevat äänioikeutta, vaalikelpoisuutta ja valtakunnan rajat ylittävää liikkumisvapautta.

Perusoikeudet kuuluvat kaikille esimerkiksi ikään katsomatta. Tosin alaikäiset ja muut vajaavaltaiset eivät itse voi päättää kaikista perusoikeuksiaan koskevista asioista, vaan esimerkiksi lasten osalta päätösvalta voi kuulua joiltakin osin huoltajalle.

Julkisen vallan tehtävä on turvata, että nämä oikeudet toteutuvat ja pysyvät voimassa. Maailman mittakaavassa valtiot ovat kuitenkin suurimpia ihmisten perusoikeuksien rikkojia.

Yleisesti ottaen voi todeta, että kansanvaltaisesti hallituissa maissa myös yksilönoikeudet toteutuvat parhammin. Kansainvälisillä sopimuksilla luodaan yhteisiä pelisääntöjä ja vahvistetaan ihmisoikeudet, joita jäsenvaltioiden tulee kunnioittaa.

Oikeassa elämässä joudutaan tekemään valintoja

Tosielämässä kuitenkin monessa tilanteessa perusoikeus on perusoikeutta vastassa, ja joudutaan tekemään valintoja, joissa välttämättä jotakin ja jonkun perusoikeutta rajoitetaan.

Esimerkiksi sananvapaus ja yksityiselämän suoja taikka omaisuudensuoja ja ympäristöperusoikeus voivat olla yksittäistapauksessa keskenään vastakkain, jolloin jompikumpi oikeuksista voi joutua väistymään.

Perusoikeuksiin voi vedota tuomioistuimessa tai viranomaisen käsittelyssä. Oikeuksien toteutumista viranomaisten toiminnassa valvovat eduskunnan oikeusasiamies, valtioneuvoston oikeuskansleri ja muut laillisuuden valvojat.

Oikeudet kuuluvat pääasiassa yksilöille

Perusoikeudet ovat ensisijaisesti yksilön oikeuksia, eivät ryhmien. Tosin joidenkin oikeuksien kohdalla niiden näkeminen pelkästään yksilön oikeuksina on harhaanjohtavaa.

Esimerkiksi kokoontumisvapaus voi toteutua vain yhteisössä. Kielelliset ja kulttuuriset oikeudet muuttuvat vasta yhteisön kautta merkittäviksi.


Lisää verkossa:
Suomen perustuslaki [Finlex.fi]

Päivitetty 4.9.2006