| Lapset ja nuoret | Tekstiversio |
Oppilaskuntien, nuorisovaltuustojen ja lasten parlamenttien tarkoituksena on opettaa nuorille demokraattisia toimintatapoja, mutta päästää nuoret myös vaikuttamaan heitä koskeviin päätöksiin.
Oppilaskunnan tehtävä on pitää huoli, että myös opiskelijoiden ääni kuuluu koulujen päätöksenteossa.
Peruskoululain mukaan peruskoulun yläasteella ja sellaisessa erityisluokista muodostetussa koulussa, jossa on yläasteen oppilaita, on oppilaskunta. Myös lukioissa ja ammattikouluissa tulee olla oppilaskunta. Jokainen koulun oppilas kuuluu oppilaskuntaan.
Oppilaskunnan tehtävänä on suunnitella ja edistää oppilaiden yhteistoimintaa ja koulutyötä. Oppilaskunnan tulee tehdä ehdotus lukion johtokuntaan valittavista oppilasjäsenistä ja heidän varajäsenistään.
Opiskelijoiden itsensä määritettäväksi jää oppilaskunnan toiminta ja se, mitä he haluavat oppilaskunnan olevan. Kouluviihtyvyyden ylläpitäminen on oppilaskunnalle yleensä mieluinen haaste.
Nuorisovaltuustojen tärkein tehtävä on toimia kanavana nuorten näkökulmille, toiveille ja aloitteille kuntahallinnon suuntaan. Nuorisovaltuusto toimii noin viidessäkymmenessä kunnassa. Nuorisovaltuustot valitaan vaaleilla, joissa äänioikeutettujen ikärajat vaihtelevat kunnittain. Yleisimmin äänioikeutettuja ovat 13–20-vuotiaat kuntalaiset.
Nuorisovaltuustojen asema on erilainen eri kunnissa. Varsinaista päätösoikeutta kunnan asioihin nuorisovaltuustoilla ei ole. Joissain kunnissa nuorisovaltuutetuilla on pääsy ja puheoikeus esimerkiksi vapaa-ajan lautakunnassa.
Nuorisovaltuustolla voi myös olla oikeus aloitteiden tekemiseen suoraan kunnanvaltuustolle, jonka velvollisuus on käsitellä ne virallisesti. Yleensä nuorilta on pyydetty mielipiteitä mm. liikunta- tai nuorisotilojen suunnitteluun.
Kotkassa ja Tampereella toimii Lasten Parlamentti. Ne ovat 1–6. vuosiluokan kouluista valittuja edustajistoja, jotka ajavat lasten ja nuorten asioita. Tampereella järjestettiin myös ensimmäinen Lasten ja nuorten alueelliseen foorumi syksyllä 2005.
Suomen Lasten Parlamentti ry:n tavoitteena on edistää lasten osallistumista ja vaikuttamista Suomessa. Toiminnan aatteellisena perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus.
Yhdistyksen tavoitteena on muun muassa toimia kaupunkikohtaisia lasten parlamentteja kokoavana yhdistyksenä, kehittää ja monipuolistaa julkishallinnon, koulujen ja oppilaiden välistä vuorovaikutusta ja auttaa kaupunkeja perustamaan omia lasten parlamentteja. Suomeen suunnitellaan kansallista lasten parlamenttia, jonka on tarkoitus kokoontua ensimmäisen kerran vuonna 2007.
Hesan Nuorten ääni -kampanja on ideoitu vaihtoehdoksi nuorisovaltuustoille. Helsingin mallissa osallisuusareenoita ovat koulut ja nuorisotalot. Kampanjassa järjestetään mm. ylipormestarin Nuorten ääni -kokouksia, avoimia foorumeita, alueellisia osallisuushankkeita ja Nuorten Idea-pankki.
Lisää verkossa:
Valtikka.fi [Opetusministeriö ja Allianssi ry]
Oppilaskuntatoiminnan opas [Suomen Lukiolaisten Liitto ry]
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry
Vaikuttamo.net [Hämeenlinnan nuorisotoimi]
Suomen Lasten Parlamentti yhdistys ry
Osallistuva nuori [Kerhokeskus]
Päivitetty 23.8.2006