MielipidekirjoitusTekstiversio
Mielipidekirjoitus voi toimia aloitteena ja päätösten arvosteluna.

Sanomalehtien mielipidepalstat ovat sekä lukijoiden että päättäjien suosiossa. Verkossa erilaiset online-keskustelut tai palautepalstat keräävät päivittäin suuria osallistujamääriä.

Mielipidekirjoitus on tutuimpia keinoja ottaa kantaa tai kiinnittää huomiota johonkin asiaan. Tehokas mielipide on:

  • Selkeä ja tiivis
    Napakka, lyhyt viesti julkaistaan todennäköisemmin kuin pitkä ja polveileva. Se vaatii myös vähemmän toimituksellista käsittelyä, jolloin teksti säilyy sellaisena kuin se on tarkoitettu luettavaksi.
  • Rajattu ja kohdistettu
    Hyvä mielipidekirjoitus keskittyy yhteen tai kahteen asiaan. Kirjoittaja on miettinyt, kenelle hän sanottavansa haluaa sanoa.
  • Huolellisesti perusteltu
    Kirjoittajan omat kokemukset tai tutkimustulokset tukevat mielipidettä. Arvailu ja yleistäminen vievät uskottavuutta.
  • Kirjoitettu omalla nimellä
    Omalla nimellä kirjoitettu kirjoitus tulee varmemmin julkaistuksi. Niihin voi myös odottaa virallista vastausta, toisin kuin nimimerkkikirjoituksilla.
  • Asiallinen tyyliltään ja sisällöltään
    Mielipidekirjoitukseen ei kuulu herjaamista, toisten vakaumusten pilkkaamista tai henkilökohtaisuuksia. Lehdet vastaavat kaikesta julkaisemastaan materiaalista, myös mielipiteistä.

Viestimet antavat yleensä ohjeita siitä, millaisia kirjoituksia ne haluavat julkaista.

Kirjoittaja vastaa sanoistaan myös verkossa

Verkkokeskustelut ovat lehtien mielipidepalstoja vapaampia areenoita. Kirjoittajan kannattaa kuitenkin muistaa, että myös kaikesta netissä sanomastaan on vastuussa myös todellisessa elämässä.


Lisää verkossa:
Mielipidekirjoitus [Savonlinnan opettajankoulutuslaitos]
Oikaisu ja vastine mediassa [Julkisen sanan neuvosto]

Päivitetty 22.8.2006