Sekä legaliteetissa että legitimiteetissä on kyse hallitsijoiden ja kansalaisten välisestä luottamuksesta.

Hallitsemisen legaalisuus tarkoittaa, että hallitseminen perustuu voimassa olevaan oikeusjärjestykseen. Se tarkoittaa, ettei hallinta ole mielivaltaista, vaan perustuu lakeihin.

Valtaa käyttävien on siis noudatettava lakia siinä missä muidenkin. Demokratioissa on esimerkiksi perustuslailla turvattu ihmisten perusoikeudet. Poliisi ei voi pidättää ihmisiä ilman perusteita, eivätkä tuomioistuimet voi passittaa ihmisiä vankilaan ilman oikeudenkäyntiä.

Viranomaisten toimien ja ratkaisujen on oltava lakeihin sidottuja. Laki sanelee pelisäännöt sille, miten yhteiskuntaa hallitaan. Juuri tämä on oikeusvaltion periaate: julkisen vallan käytön on aina perustuttava lakiin ja kansalaisten perusoikeudet saavat oikeudellista suojaa. 

Pelkkä laillisuus ei tee hallitsemisesta hyvää tai oikeudenmukaista. Päinvastoin laillisuuden verholla saatetaan polkea ihmisten oikeuksia ja vapauksia. Lakeja olisi myös uudistettava, jotta ne vastaisivat muuttuneita olosuhteita myös lain hengessä eikä pelkästään kirjaimessa. Monissa ei-demokraattisissa maissa lakeja ja tuomioistuimia käytetään häikäilemättä kansalaisten vahingoksi.  

Hallitsemisen on oltava hyväksyttyä

Demokratioissa hallitsemisen on oltava myös hyväksyttävää eli legitiimiä. Toisin sanoen kansalaiset pitävät vallitsevaa hallintoa ja hallitsemistapaa hyvänä ja soveliaana. He suostuvat siihen, että parlamentti esimerkiksi säätää lakeja, joiden asettamia rajoituksia heidän on noudatettava. Hallitseminen on legitiimiä, kun kansalaiset pitävät vallan pelisääntöjä oikeudenmukaisina ja kohtuullisina.

Demokratian luonteeseen kuuluu, että asioista ollaan avoimesti erimielisiä. Tämä ei heikennä legitimiteettiä. Vaikka asiakysymyksissä riidellään, demokratian pelisääntöjä ei aseteta kyseenalaiseksi. Itse asiassa demokratian hyväksyttävyys nojaa vahvasti siihen, että ihmiset uskovat saavansa sen avulla äänensä kuuluviin.

Legitimiteetti voi kohdistua vallan instituutioihin tai vallanpitäjiin. Esimerkiksi eduskunta on instituutio ja kansanedustajat vallanpitäjiä.

Avointen yhteiskuntien kansalaiset osaavat yleensä varsin hyvin erottaa nämä toisistaan. Vaikka hallituksia ja maan johtajia saatetaan aika ajoin pitää kyvyttöminä, ei demokraattista hallitsemistapaa haluta silti kumota. Huonojen päättäjien ”erottaminen” on vain osoitus siitä, että kansanvalta toimii.

Tutkimusten mukaan Suomessa demokratialla hallitsemistapana on kansalaisten vankkumaton tuki. Sen sijaan päättäjiä ja politiikkaa kohtaan tunnetaan epäluottamusta. Kansalaiset ovat siis epäluuloisia vallanpitäjiä kohtaan, mutta pitävät kuitenkin demokratiaa hyvänä tapana päättää kansakuntaa koskettavista kysymyksistä.

Hallitsijoiden on nautittava kansalaisten luottamusta

Sekä legaliteetissa että legitimiteetissä on kyse hallitsijoiden ja kansalaisten välisestä luottamuksesta. Oikeusvaltion periaate ja laillisuus antavat turvaa kansalaiselle. Legitimiteetti on ikään kuin yksilön sisäinen ominaisuus: ihminen joko kokee hallitsemisen hyväksyttäväksi tai ei.

Jos suuri joukko kansalaisia kokee hallinnon legitimiteetin kadonneen, seuraukset ravistavat todennäköisesti koko yhteiskuntaa. Jos hallinto ei ole legaalia, todennäköisesti myös legitimiteetti vähenee.

Tällaisen ”hallitsemisen hiljaisen hyväksynnän” mittaaminen on vaikeaa. Demokratiassa kansalaisella on kuitenkin mahdollisuus tuoda julki tyytymättömyytensä hallitsemistapaan ja hallitsijoihin.

Totalitaarisissa maissa legitimiteetti on yleensä heikompaa. Kansalaisilla ei kuitenkaan tavallisesti ole uskallusta tai edes mahdollisuutta protestoida julkisesti valtiovallan rankaisutoimien pelossa.

Päivitetty 24.8.2006