| Tervetuloa Kansanvalta.fi-sivustolle! | Tekstiversio |
Sivustolta löytyy tietoa kansalaisten oikeuksista, vaikuttamistavoista, vireästä suomalaisesta kansalaisyhteiskunnasta ja poliittisen päätöksenteon luonteesta. Yhteiskunnallista osallistumista pohditaan aina arjen teoista maailmanpolitiikan areenalle asti.
Kansanvalta.fi on osa Matti Vanhasen hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaa. Jatkossa sivuston ylläpitäjä toimii oikeusministeriön kansalaisvaikuttamisen vastuualue.
Sivustoa on tehty tiiviissä yhteistyössä muun muassa Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston ja Helsingin yliopiston valtio-opin laitoksen kanssa. Myös lukuisat muut tutkijat, hallinnon asiantuntijat ja kansalaistoimijat ovat antaneet panoksensa sisältöihin.
Sivuston lähtökohtana ovat suomalaisen edustuksellisen demokratian periaatteet. Politiikan tekemistä ei kuitenkaan käsitellä vain äänestämisenä tai lakien säätämisenä.
Monille arkielämässä tapahtuvat valinnat ovat poliittista vaikuttamista. Ihmiset tekevät kulutusvalintoja, toimivat tärkeiksi katsomiensa asioiden eteen kansalaisjärjestöissä tai ovat kotikuntansa luottamustehtävissä. Asukasyhdistysten kautta halutaan päästä mukaan oman asuinalueen suunnitteluun, oppilaskunnissa kehitetään koulua ja vanhusneuvostoissa mietitään parempia palveluita ikäihmisille. Poliittinen vaikuttaminen on siis ihan tavallisten ihmisten toimintaa.
Usein into vaikuttamiseen syttyy, kun jokin asia koskettaa tavalla tai toisella omaa elämää. Ilman tunteen paloa on harvoin kansalaistoimintaakaan. Pelkkä tunne ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan myös tietoa. Tietoa vaikuttamisen keinoista ja kansalaisen oikeuksista. Tietoa, miten yhteiset päätökset demokratiassa syntyvät. Tietoa, milloin asioihin voi ja kannattaa vaikuttaa.
Politiikkaan liittyvät asiat tuntuvat monista kansalaisista vaikeilta ja kaukaisilta. Kansanvalta.fi:ssä yritämme kertoa suomalaisesta demokratiasta selkeästi ja täsmällisesti. Aktiiviset kansalaiset, kansalaisjärjestöjen edustajat, tutkijat ja hallinnon ammattilaiset kirjoittavat demokratian toiminnasta ja antavat myös vinkkejä kansalaistoimintaan. Tulevaisuudessa sivustolle kerätään myös mittava paketti erilaista tilastollista aineistoa suomalaisen demokratian tilasta.
Kansanvalta.fi:n avaaminen on ensimmäinen askel sivuston julkisessa elämässä. Seuraavia askeleita varten tarvitsemme tukea. Kaikki palaute otetaan siis mielellään vastaan.
Kansanvalta.fi, toimitus