Viime vuosina on puhuttu paljon edustuksellisen demokratian kriisistä. Huolen aiheena on demokratiavaje, suomalaisten heikko motivaatio äänestää ja osallistua politiikkaan sekä kansalaisten vähentynyt luottamus päätöksentekijöihin. 

Vajeen syitä ja ratkaisuja sen korjaamiseen haetaan useilta suunnilta. Erityisesti uusi mediateknologia on tarjoutunut houkuttelevaksi keinoksi löytää uusia osallistuvan demokratian muotoja.

Alamainen vai asiantuntija?

Yllättävän useat, valistuneetkin demokratiavajeen tulkitsijat vetoavat viime kädessä Suomessa vallitsevaan vahvaan “alamaismentaliteettiin”. Onko kyseessä todellakin syvään juurtunut ja ylihistoriallinen “kansanluonne” vai tulisiko tarkastella niitä tapoja, joilla mentaliteetteja on tuotettu ja tuotetaan?

Nähdäkseni alamaisuutta tuotetaan Suomessa erityisen vahvan asiantuntijavallan, meritokratian myötä. Kansanvalta rajoittuu äänestysuurnille, jolla välin valtuutetut, virkamiehet ja konsultit valmistelevat politiikan suuret linjat suljettujen ovien takana.

Kun asiantuntijat konsultoivat toisiaan Delfoi-kyselyissä ja ‘heikkojen signaalien’ kartoituksissa, tulokset toisintavat jo laadittuja strategiaraportteja, ja niiltä puuttuu yhteys kansalaisten arkikokemukseen, tunteisiin ja tarpeisiin.

Kansalaistoimijoiden ääni ei tahdo kuulua

Asiantuntijavaltaa vahvistaa myös suomalainen mediakenttä, joka on varsin säännelty, omistukseltaan keskittynyt ja yksiääninen.

Kun sääntelyä lisäksi ohjaavat vain julkisen palvelun ja markkinoiden näkökohdat, on tuloksena, ettei kansalaisyhteiskunnan tuottama tieto tule kuuluviin. Suomeen ei ole syntynyt riittäviä edellytyksiä kansalaislähtöiselle medialle ja sen edustamalle moniarvoiselle, keskustelevalle julkisuudelle.

Inspiraatiota kannattaa hakea verkosta

Uuden teknologian valjastamisessa demokratian palvelukseen on vallalla kaksi toimintamallia. Ensimmäinen malli korostaa päätöksenteon läpinäkyvyyttä, julkishallinnon tietopalveluja, rakentaa uusia portaaleja ja tehostaa sähköisen kuulemisen muotoja.  Päätöksiin liittyvä tieto on saatavilla verkossa, ja vaalikoneiden avulla pääsee vertailemaan eri ehdokkaiden kantoja valittuihin kysymyksiin.

Toinen malli inspiroituu internetin osallistuvasta, yhteisöllisestä tuotannosta – blogien, wikien ja käyttäjien verkkoon tuottaman median maisemasta. Verkon itseorganisoituva kulttuuri on synnyttänyt kansalaisliikkeitä ja suoran vaikuttamisen keinoja. Tämä on saanut monet puhumaan demokratian 2.0-päivitysversiosta, jossa kansalaisten vapaaehtoistoiminta valvoo ja korjaa julkisen vallan prosesseja.

Toimintamalleja yhdistää se, että ne lähestyessään demokratiaa teknologia- ja palvelunäkökulmasta tarjoavat kansalaiselle ensisijaisesti kuluttajan roolin. Vuorovaikutteiselta kuluttaja-kansalaiselta edellytetään tiedon haun, tuotannon ja organisoinnin taitoja, joita kaikilla ei ole. Tiedon saatavuus ja aktiivisimmille tarjoutuva mahdollisuus suoraan toimintaan eivät vielä synnytä osallistuvaa poliittista kulttuuria. 

Pohjoismaissa käytössä hyviä demokratiakäytäntöjä

Pohjoismaisista naapurivaltioista löytyy esimerkkejä osallistuvan demokratian käytännöistä, joissa kansalaisille on tietoisesti rakennettu poliittisen toimijan roolia tuottamalla heille pääsy mediaan ja päätöksentekoon.

Esimerkiksi sananvapautta ja mediademokratiaa vahvistetaan Pohjoismaissa tukemalla avointen kansalais- ja paikalliskanavien toimintaa. Ruotsissa public access -periaatetta edustava Öppna kanalen näkee avoimet kanavat olennaisena julkisen palvelun televisiotoiminnan täydentäjänä. Public access -malli vahvistaa pääosin vapaaehtoistoimintaan perustuvia kansalaisryhmiä takaamalla heille pääsyn kanaville sekä mediatuotannon resursseja ja koulutusta.

Osallistuva arviointi on ennakointikäytäntö, jota on erityisen menestyksekkäästi harjoitettu Tanskassa.  Parlamentin yhteydessä toimiva Teknologianeuvosto on kehittänyt useita menetelmiä (mm. konsensuskonferenssi ja kansalaisraati), joilla kansalaiset osallistuvat päättäjien ja asiantuntijoiden kanssa keskusteluun yhteiskunnan tulevista muutoksista ja arvioivat eri kehityspolkujen hyväksyttävyyttä.

Maallikon arkikokemukselle annetaan tärkeä sija arvioinneissa, joiden kohteena ovat pitkän aikavälin kompleksiset muutokset. Ilmastonmuutosta ennakoiva “Ennen kuin meri nousee” oli Teknologianeuvoston aiheena jo vuosien 2004/05 vuodenvaihteessa; samoihin aikoihin selvitettiin esimerkiksi patenttijärjestelmän tulevaisuutta, kansalaisten suhtautumista nanoteknologiaan, IT-järjestelmien haavoittuvuutta ja ympäristötekijöiden vaikutusta lasten terveyteen.

Kansalaiskanavat purkavat asiantuntijoiden valtaa

Kansalaiskanavat ja osallistuvat ennakointifoorumit ovat esimerkkejä keinoista, joilla asiantuntijavaltaa puretaan vahvistamalla kansalaisyhteiskuntaa. Niissä kansalainen ei ole kuluttaja eikä alamainen, vaan poliittinen toimija joka osallistuu myös agendan määrittelyyn. Ehkä vastaavien käytäntöjen puuttuminen Suomesta selittää osaltaan myös tutkimuksissa todettua tosiseikkaa: Suomessa demokratiavaje on muita Pohjoismaita suurempi.

On selvää, että poliittista motivaatiota ja luottamusta edistää se, että monimutkaiset, keskeneräisetkin linjaukset uskalletaan tuoda julkiseen kansalaiskeskusteluun.

Vuoden 2005 kiistelty tekijänoikeuslaki olisi todennäköisesti saanut toisen muodon ja laajemman hyväksynnän, jos sen valmisteluun olisi alusta alkaen kytketty kuluttaja- tai nuorisopaneelien ja eri kansalaisjärjestöjen kanavilleen tuottamia näkemyksiä.

Osallistuminen ei ole itsestäänselvä ja ongelmaton prosessi. 

Sekä edustukselliseen että osallistuvaan demokratiaan liittyy kysymyksiä vallasta ja sen delegoinnista, sekä päättäjien ja kansalaisten välisen vuoropuhelun aiheista, ajoituksesta ja vaikuttavuudesta. Pohjoismaiset esimerkit korostavat kansalaista poliittisena toimijana ja vihjaavat, että vastaukset Suomen demokratiavajeeseen eivät löydy teknologian ja palvelujen tehostamisesta, vaan moniäänisen poliittisen kulttuurin pitkäjänteisestä mahdollistamisesta.

Kirjoittaja on mediatutkija ja uuden mediakulttuurin keskus m-cultin toiminnanjohtaja.