Suomen poliittinen järjestelmä on kokenut suuria muutoksia 1990-luvun alusta lähtien. Muutokset kulminoituivat uuteen perustuslakiin, joka astui voimaan vuonna 2000. Uusi perustuslaki parlamentarisoi maamme poliittista järjestelmää kaventamalla olennaisesti presidentin valtaoikeuksia, näin erityisesti sisäpolitiikassa.

Hallitus ja pääministeri ovat nyt selkeästi presidenttiä tärkeämpiä toimijoita Suomen politiikassa, ja tämä siirtyminen kohti puhdasta enemmistöparlamentarismia on samalla kasvattanut eduskunnan vaikutusvaltaa.

Eduskunta halusi turvata vaikuttamismahdollisuutensa

Perustuslain uudistamisprosessi kulki rinnakkain toisen merkittävän kansallisen ratkaisun kanssa. Liittyminen Euroopan unioniin (EU) vuoden 1995 vaikuttikin vahvasti uuden perustuslain sisältöön.

Eduskunnan osalta tämä korostui pyrkimyksenä turvata instituution vaikutusmahdollisuudet tilanteessa, jossa eduskunta oli pitkän presidenttivetoisen jakson jälkeen viimein saanut vahvemman jalansijan kotimaan politiikassa. Perustuslain artiklan 96 mukaan:

• ”Eduskunta käsittelee ehdotukset sellaisiksi säädöksiksi, sopimuksiksi tai muiksi toimiksi, joista päätetään Euroopan unionissa ja jotka muutoin perustuslain mukaan kuuluisivat eduskunnan toimivaltaan. Valtioneuvoston on toimitettava kirjelmällään 1 momentissa tarkoitettu ehdotus eduskunnalle viipymättä siitä tiedon saatuaan eduskunnan kannan määrittelyä varten. Ehdotus käsitellään suuressa valiokunnassa ja yleensä yhdessä tai useammassa sille lausuntonsa antavassa muussa valiokunnassa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskeva ehdotus käsitellään kuitenkin ulkoasiainvaliokunnassa. Suuri valiokunta tai ulkoasiainvaliokunta voi tarvittaessa antaa ehdotuksesta lausunnon valtioneuvostolle.
  Puhemiesneuvosto voi päättää tällaisen asian ottamisesta keskusteltavaksi myös täysistunnossa, jolloin eduskunta ei kuitenkaan tee päätöstä asiasta. Valtioneuvoston on annettava asianomaisille valiokunnille tiedot asian käsittelystä Euroopan unionissa. Suurelle valiokunnalle tai ulkoasiainvaliokunnalle on ilmoitettava myös valtioneuvoston kanta asiassa.”

Integraation hyödyt voittavat päätösvallan kaventumisen

Euroopan integraation tiivistyminen on olennaisesti muuttanut EU:n jäsenmaiden kansallisten poliittisten instituutioiden arkea. Ennen kaikkea se on merkinnyt politiikan painopisteen muuttumista. Jäsenmaat ovat itse kollektiivisesti siirtäneet toimivaltaa unionille, ja ovat samalla kaventaneet kansallisesti päätettävien asioiden määrää.

Tässä yhteydessä on huomattava, että kansallisen suvereniteetin kaventaminen on ollut jäsenmailta – ja niiden kansanedustuslaitoksilta – tietoinen valinta. Eli niin eduskunta kuin muiden jäsenvaltioiden parlamentit ovat laskeneet, että tiiviimmästä integraatiosta koituvat hyödyt ovat kansallisen päätösvallan kaventumisesta seuraavia haittoja suurempia.

Unionijäsenyyden vaikutusta eduskunnan työhön voidaan arvioida monesta näkökulmasta. Organisatorisesti EU-jäsenyys on ennen kaikkea muuttanut suuren valiokunnan roolia. ”EU-valiokuntana” toimiva suuri valiokunta on noussut eduskunnan arvostetuimpien valiokuntien joukkoon.

Tästä on hyvänä osoituksena esimerkiksi se, että vuodesta 1995 alkaen suuri valiokunta on houkutellut jäsenikseen puolueiden ja niiden eduskuntaryhmien puheenjohtajia.

Vain pieni osa lainsäädännöstä tulee EU:sta

Lukuina tarkasteltuna EU-jäsenyyden vaikutusta voidaan mitata unioniin liittyvän kansallisen  lainsäädännön osuutena sekä tarkastelemalla EU-asioiden viemää aikaa eduskunnan työstä. EU:n tuottamien lakien osuus kansallisesta lainsäädännöstämme on herättänyt paljon keskustelua.

Villeimpien arvioiden mukaan jopa 80 % Suomen lainsäädännöstä syntyy nykyään Brysselissä. Vielä useammin kuulee niin Suomessa kuin muissa jäsenmaissa väitteitä, joiden mukaan yli puolet EU-alueen lainsäädännöstä on peräisin unionin toimielimistä.

Tutkimusten mukaan kuitenkin vuosina 1995–2003 vain 12 % eduskunnan tuottamasta lainsäädännöstä oli kytköksissä unionin säädöksiin. Muissa jäsenmaissa tehdyt vastaavat tutkimukset antavat hyvin samanlaisen kuvan EU-sidonnaisen lainsäädännön osuudesta. EU-vaikutteisen kansallisen lainsäädännön osuus kaikista eduskunnan tuottamista laeista on siis varsin pieni.

Tämä totuus ei muutu edes sen jälkeen kun huomioidaan ne EU:n tuottamat suoraan velvoittavat säädökset, jotka eivät edellytä kansallista lainsäädäntöä.

Eduskunnan EU-asioiden käsittelyä kehuttu

Mielenkiintoista on, että EU-asioiden osuus eduskunnan käsittelemistä asioista on huomattavasti suurempi. Eduskunta on itse arvioinut, että EU-kysymykset muodostavat yhteensä lähes puolet kaikista eduskunnassa käsiteltävistä asioista.

Lisäksi eduskunnan valiokuntien käsittelemien asioiden määrä on kaksinkertaistunut EU-jäsenyyden seurauksena. On kuitenkin hyvä muistaa, että täysistunnoissa EU-asiat ovat huomattavasti pienemmässä roolissa kuin valiokuntien työskentelyssä. 

Eduskunnan EU-asioiden käsittelyjärjestelmää on kehuttu niin tutkijoiden kuin poliitikkojen toimesta. Vertailtaessa eri kansallisten parlamenttien kykyä valvoa hallituksiaan EU-asioissa, sijoittuu eduskunta unionimaiden vertailussa yleensä hyväksi kakkoseksi Tanskan parlamentin jälkeen.

Eduskunnan järjestelmän erityisvahvuuksia ovat erikoisvaliokuntien aktiivinen osallistuminen Eurooppa-asioiden prosessointiin – eli suuri valiokunta pohjaa kantansa asianomaisen erikoisvaliokunnan lausuntoon –sekä ministerien säännönmukainen kuuleminen suuressa valiokunnassa ennen neuvoston kokouksia.

Lisäksi eduskunta pyrkii muodostamaan kantansa komission aloitteisiin ja muihin EU-kysymyksiin jo varhaisessa vaiheessa, eikä vasta ennen ratkaisevaa neuvoston tai Eurooppa-neuvoston kokousta.

Eduskunnalla tärkeä rooli kansalaismielipiteen esiintuojana

Eduskunnan hyväksi havaittu EU-asioiden käsittelyjärjestelmä ei kuitenkaan vielä tarkoita, että eduskunta olisi vahva toimija EU-politiikassa.

Brysselissä kokoustavat ministerit ja heidän alaiset virkamiehet ovat tavallaan aina askeleen edellä kansanedustajia, jotka yrittävät Helsingistä käsin valvoa hallituksen toimintaa.

Edes eduskunnan poikkeuksellisen vahva tiedonsaantioikeus (joka ei rajoitu vain EU-kysymyksiin) ei tarkoita sitä, että kansanedustajilla olisi käytettävissään sama tietotaito kuin asioihin vihkiytyneillä hallituksen edustajilla.

Tästä huolimatta on demokratian kannalta tärkeää, että eduskunta pyrkii valvomaan hallituksen toimia EU-politiikassa. Näin Suomen toiminta EU:ssa on vahvemmin sidoksissa kansalaismielipiteeseen.

Kirjoittaja on valtio-opin professori Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksella.