Millaisia ovat nykyiset yhteiskunnalliset liikkeet verrattuna niihin ”vanhoihin” suuriin liikkeisiin, jotka ovat vakiintuneiden puolueiden pohjana?

Nuo entiset liikkeet nojautuivat selvästi erottuviin ryhmiin – työväkeen, talonpoikiin ja keskiluokkaan – sekä aatteisiin, jotka edustivat näitä ryhmiä. Niillä oli ohjelma ja näkemys vallitsevista vääryyksistä sekä edistyksestä, historian kulusta ja omasta paikasta siinä.

Näin ei ole nykyisin. Ensinnäkään liikkeet eivät ole suuria. Ne ovat yleensä pieniä ja usein marginaalisia. Kuitenkin juuri sellaisina kuin ne ovat, ne voivat kertoa jotakin tärkeätä valtakulttuurista ja valtakulttuurille.

Vaatimukset suunnataan suoraan medialle

Kysymys on sellaisesta kirjavasta erilaisten ryhmien, yhdistysten ja aktioiden joukosta, joka ulottuu talon- ja kadunvaltauksista, asukasyhdistyksistä ja erilaisista ns. vaihtoehtoyhdistyksistä eläinoikeusliikkeeseen ja ympäristöradikalismiin tai feministisistä liikkeistä globalisaatiokritiikkiin.

Niistä selvimmin poliittisluonteisetkaan eivät ole yhteydessä puolueisiin, niin kuin vielä 1960- ja 1970-luvun nuorisoliikkeet olivat. Jos vielä 60-luvun liikkeet vaikuttivat ”puolueiden demokratiassa”, nyt ne vaikuttavat ”julkisuuden demokratiassa”. Vaatimuksia ei esitetä niinkään ideoina puolueille, vaan ne suunnataan suoraan julkisuuteen erilaisin aktioin, kuten vaikkapa Greenpeace tekee. Ei suuria järjestöjä vaan joustavia verkostoja ja vaihtelevia aktioita ja tempauksia.

Liikkeet pyrkivät julkisuuden kautta tuomaan esiin vaihtoehtoja, esittämään haasteita ja vaikuttamaan siihen asialistaan, johon poliittinen keskustelu nojaa.

Ne politisoivat asioita, joita ei ole pidetty poliittisina. Ne näyttävät ongelmia ennemmin kuin julistavat suuria ideologioita tai utopioita. Ei kuvitella, että järjestäytynyt liike muuttaisi maailmaa liikkeenä, niin kuin vaikkapa työväenliikkeessä ennen muinoin ajateltiin.

Suomalaiset liikkeet olleet väkivallattomia

Suomessa yhteiskunnalliset liikkeet sekä ennen että nyt ovat yleensä korostaneet hyvää järjestystä ja olleet lainkuuliaisia ja vielä selvemmin väkivallattomia.

Osittaisia poikkeuksia ovat sellaiset äskettäiset aktivismin muodot kuin eläinoikeusliike ja sitä lähellä oleva ympäristöradikalismi sekä ns. Kuokkavieraat, jotka 1990-luvun lopulla ja tämän vuosikymmenen alussa tulivat tunnetuiksi tempauksista presidentinlinnan itsenäisyysjuhlien yhteydessä. Silti nämäkin liikehdinnän muodot ovat monilta piirteiltään muiden nykyliikkeiden kaltaisia.

Edustuksellisuus vaihtunut omaan toimintaan

Niidenkään toiminta ei ole ollut edustuksellista, vaan ne ovat keskittyneet omakohtaiseen toimintaan perustuviin aktioihin tai tempauksiin, jotka ovat tehneet ne tunnetuiksi joukkoviestimissä. Kumpikaan liikehdintä, sen enempää ympäristöradikalismi kuin Kuokkavieraatkaan, ei käyttänyt perinteistä yhdistysmuotoa, vaan ne ovat (olleet) joustavia tai löyhiä verkostoja.

Nuorisotutkija Tommi Hoikkala on kiteyttänyt erään näkemyksen Kuokkavieras-ilmiöstä: "Se haastaa perinteisen suomalaisen kansalais- ja kollektiivitoiminnan käytännön ja järjen. Jos kerran oli yhden asian liikkeitä [näin oli 60-luvulla], nyt on vain yhden tilaisuuden järjestämiseksi yhteen kokoontuvia erinomaisen löyhiä joukkoja, jotka koostuvat yksilöistä. Internet on näiden keskeiskudos ja arkifoorumi (...). [Tämä protesti] on rihmastomainen, alati liikkuva ja muotoutuva ameba, joka tiivistyy pisteeksi, aktioksi kun erilaiset ryhmät ja henkilöt ovat kerääntyneet itsenäisyyspäivänä Presidentinlinnan liepeille (...)."

Molemmat liikehdinnät ovat koonneet yhteen väljäksi kokonaisuudeksi lukuisan määrän erilaisia pikkuryhmiä, joiden välillä on eroja mutta jotka kaikki vastustavat viime kädessä maailmanlaajuista eriarvoisuutta ja ympäristön tuhoamista.

Niillä ei kuitenkaan ole mitään yhtä ja yhteistä, jäsenneltyä ideologista rakennelmaa, niin kuin ei nykyisillä yhteiskunnallisilla liikkeillä yleensäkään.

Puolueet koetaan vastenmielisiksi

Uudet liikkeet siis poikkeavat sekä muodoltaan että sisällöltään vanhoista liikkeistä ja etenkin niiden perillisistä, nykyisistä valtapuolueista. Varmaan jyrkimmin vastenmielisyytensä poliittisten puolueiden toimintaa kohtaan on ilmaissut eläinoikeusliike. 

Ei kuitenkaan ole itsestään selvää, että liikkeet ja poliittiset puolueet olisivat täysin toisistaan erillään.

Monien uusien liikkeiden toimijat ovat (kriittisesti) kiinnostuneita edustuksellisen politiikan toiminnasta, mikä käy ilmi esimerkiksi siitä, että he yleensä äänestävät aktiivisemmin kuin muut. Puolueet eivät voi pysyä elävinä, elleivät ne ole herkkiä uusille ja syntyville tavoille jäsentää yhteiskunnan ongelmia.

Kirjoittaja on professori sosiologian laitoksella Helsingin yliopistossa.