Demokratiateorian keskeisin suuntaus viime vuosina on ollut niin kutsuttu keskustelevan demokratian teoria, joka on tutkinut julkisen keskustelun käymisen ehtoja ja pyrkinyt kehittämään sitä ohjaavia normeja.

Uusia demokraattisen keskustelun muotoja on kokeiltu myös käytännössä; kortteliparlamentteja, osallistuvan budjetoinnin järjestelmiä ja muita kansalaisosallistumisen keinoja on kehitetty eri puolilla maailmaa.

Demokraattista kansalaiskeskustelua ei kuitenkaan käydä vain ylhäältä päin, hallinnon toimesta perustetuilla foorumeilla. Kansalaisyhteiskunnasta nousevat yhteiskunnalliset liikkeet ovat modernin demokratian alkuajoista saakka olleet tärkeä keskustelun virittäjä.

Erityisen tärkeitä liikkeet ovat olleet demokratian rajojen koettelussa, demokratian laajentamisessa koskemaan uusia ihmisryhmiä sekä asiakokonaisuuksia. Tähän päivänpoliittisten asioiden hoitamiseen keskittyvä edustuksellisen demokratian koneisto ei aina kykene.

Kansanliikkeet demokratian synnyn takana

Modernit demokratiat ovat itse asiassa syntyneet yhteiskunnallisten liikkeiden toiminnan tuloksena. Amerikan ja Ranskan vallankumouksissa poliittisen osallistumisen oikeudet otettiin kaikkien omistavaan luokkaan kuuluvien miesten käsiin.

Työväenliike onnistui myöhemmin laajentamaan osallistumisoikeuden koskemaan myös ilman suurta omaisuutta toimeen tulevaa enemmistöä. Puolet kansalaisista jätettiin kuitenkin edelleen poliittisen osallistumisen ulkopuolelle, kunnes naisliike onnistui jälleen laajentamaan demokratian osallistujajoukkoa.

Uusien osallistujaryhmien lisäksi liikkeet ovat tuoneet poliittisen päätöksenteon piiriin lukuisia uusia asiakokonaisuuksia.

Esimerkiksi kelpaa vaikkapa 1970—80-lukujen liikkeistä alkunsa saanut ympäristötietoisuuden aalto, joka on johtanut vihreiden puolueiden ja ympäristöministeriöiden perustamiseen sekä ympäristöasioiden nousuun myös kaikkien muiden puolueiden ja muiden hallinnonalojen agendoille.

Kun tarkastelussa edetään historian suurista vallankumouksista kohti viimeaikaisempia liikkeitä, huomataan, että liikkeet saavat vaatimuksiaan läpi yhä vähemmän väkivaltaisella ja dramaattisella toiminnalla.

Yhteiskunnallisista liikkeistä on tullut normaali osa demokratiaa ja niiden toiminnan edellytykset, kuten mielenosoitusoikeus, on kirjattu kansalaisoikeuksina perustuslakiin.

Kansalaisjärjestöjä tuettava monin keinoin

Mutta mitä virkaa liikkeillä on nykyisin, kun eri hallinnon tasot kilvan kehittelevät – juhlapuheiden lisäksi yhä enemmän myös käytännössä – erilaisia tapoja kuulla kansalaisten mielipiteitä?

Ylhäältä käsin järjestetyt kansalaisten kuulemisen tavat eivät riitä takaamaan demokraattista keskustelua yhteiskunnassa, jossa vallitsee rakenteellinen epätasa-arvo. Se aiheuttaa demokraattiselle keskustelulle ainakin kahdenlaisia ongelmia.

Ensinnäkin kaikilla kansalaisilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia osallistua kuulemisiin. Jos päättäjät kuulevat kansalaisjärjestöjä, ne kansalaiset, jotka eivät syystä tai toisesta ole kyenneet perustamaan järjestöä ajamaan asiaansa jäävät ulkopuolelle.

Jos taas kuullaan yksittäisiä kansalaisia, joillakin heistä on muun muassa paremmat taloudelliset ja ajalliset resurssit osallistua kuulemisiin. Tätä ongelmaa on mahdollista lievittää tukemalla taloudellisin ja muunlaisin resurssein kansalaisjärjestöjen toimintaa ja myös kansalaisten poliittista osallistumista.

Toiset mielipiteet ovat sopivampia kuin toiset

Kuulemiseen liittyvä toinen, vaikeampi ongelma liittyy poliittisessa keskustelussa käytettyyn kieleen ja vakiintuneisiin ajattelutapoihin. Kaikki kansalaiset eivät hallitse samalla tavalla kieltä, jota poliittisessa keskustelussa pidetään usein vakuuttavana.

Lisäksi yleinen käsitys vakuuttavana pidetystä kielestä ja niistä vaatimuksista, joita katsotaan sopivaksi esittää on aina yhteiskunnallisten valtasuhteiden muokkaama.

Demokratiateoreetikko Iris Youngin käyttämää esimerkkiä lainatakseni köyhyyttä koskevassa keskustelussa ollaan yleensä yksimielisiä siitä, että köyhyyttä on mahdollista vähentää ainoastaan opettamalla ongelmayksilöitä täyttämään paremmin nykyisten työmarkkinoiden rakenteesta seuraavat vaatimukset.

Yrityksiä vaikkapa kyseenalaistaa palkkatyön asema inhimillisen toiminnan perustapana, johon ihmisten tulee käyttää enin osa valveillaoloajastaan, ei yleensä katsota hyvällä.

Uudet ideat tulevat nousevat kansalaisliikkeistä

Näiden ongelmien vuoksi on tärkeää, että kansalaiset pääsevät osallistumaan paitsi ennalta määrätyistä aihepiireistä käytävään keskusteluun, myös kokonaan uusien keskustelunaiheiden keksimiseen ja esiin nostamiseen. Vain tällaisille uusille avauksille avointa poliittista järjestelmää voidaan pitää demokraattisena ja oppivana.

Juuri tällaisten avauksien esittämisessä yhteiskunnallisilla liikkeillä on ollut historiallisesti tärkeä rooli. Siksi poliittisen keskustelun on suvaittava myös puheenvuoroja, joita käytetään virallisten neuvottelusalien ulkopuolella ja jonka esitystapa on ekspressiivisempi kuin virkakielen. Värikäs katumielenosoitus on puheenvuoro demokraattisessa julkisessa keskustelussa.

Kirjoittaja on yhteiskunnallisten liikkeiden, globalisaation ja demokratian tutkija Helsingin yliopiston sosiologian laitoksella.