Kansan tahdon toteuttamista pidetään usein demokraattisen järjestelmän päämääränä. Kansan tahtoon vedotaan usein esimerkiksi vaalien ja kansanäänestysten tulosten yhteydessä – ”kansa on päättänyt ja pulinat pois”.

Käsite kansan tahto herättää kuitenkin monia kysymyksiä. Ketkä kuuluvat kansaan? Miten kansan tahto määritellään ja onko se yli päänsä määriteltävissä? Lisäksi voidaan kysyä, onko kansan tahdon toteutuminen edes erityisen toivottavaa. Haluammeko edes, että päätökset ovat kansan tahdon mukaisia?

”Kansan” määrittely on jo sinänsä kiistanalaista. Viime aikoina Suomessa on keskusteltu äänioikeusiän alentamisesta, mikä jo osoittaa poliittiseen osallistumiseen oikeutetun ryhmän, kansan, määrittelyn ongelmat. Lisäksi julkisia päätöksiä tehdään eri hallinnon tasoilla – paikallisesti, kansallisesti ja ylikansallisesti.

Kiistanalaista on, millä tasoilla erityyppiset päätökset tulisi tehdä ja miten kansalaiset voivat osallistua eri tasoilla tapahtuvaan päätöksentekoon.

Kansalaisilla on parhaat vaikutusmahdollisuudet paikallisessa päätöksenteossa, ja kaikkein monimutkaisinta kansalaisten mielipiteiden välittyminen on ylikansallisessa päätöksenteossa. Toisaalta ylikansallinen päätöksenteko on välttämätöntä monissa kysymyksissä, jotka koskevat ihmisiä yli valtioiden rajojen.

Eliitti sanelee politiikan asiasisällöt

Olettaen, että ”kansa” on määritelty, miten määritellään sen tahto? Ensinnäkin pitää kysyä, mitä asioita kansalaiset yli päänsä pitävät niin tärkeinä, että niistä pitäisi tehdä poliittisia päätöksiä.

Edustuksellisen demokratian varhaisempina vuosikymmeninä, kun poliittiset puolueet olivat nykyistä selvemmin kansanliikkeitä, niillä oli keskeinen rooli eri kansalaisryhmien huolenaiheiden välittäjänä.

Nykyään ihmisten kiinnittyminen puolueisiin on heikentynyt, ja poliittinen kamppailu välittyy kansalaisille lähinnä joukkotiedotusvälineiden kautta. Tästä johtuen usein vaikuttaakin siltä, että politiikan päiväjärjestys eli agenda määritellään pitkälti ”ylhäältä” päin.

Toisin sanoen poliittisen agendan näyttää määrittävän jokin pieni eliitti, eikä tavallisilla kansalaisilla näytä olevan mahdollisuuksia vaikuttaa siihen.

Useat vaihtoehdot sotkevat ”kansan tahdon”

Ongelmana on myös kansan tahdon monimerkityksellisyys. Kun vaihtoehdot rajataan kahteen, kansan enemmistön tahto voi näyttää selvältä. Esimerkiksi mielipidemittaukset voivat osoittaa, että selvä enemmistö suomalaisista vastustaa ydinvoiman lisärakentamista. Mutta usein tällainen yksiselitteisyys on usein näennäistä ja johtuu vain asiakysymyksen määrittelystä.

Mikäli etsitäänkin ratkaisua monimutkaisempaan asiakysymykseen esimerkiksi siitä, miten Suomen tulisi turvata energiansaantinsa tulevaisuudessa, mahdollisia vaihtoehtoja onkin useita. Tällöin enemmistön tahdon määrittely on hankalaa, koska se edellyttäisi kaikkien energiapoliittisten vaihtoehtojen asettamista paremmuusjärjestykseen.

Enemmistön tahdon määrittelyyn vaikuttaakin vahvasti se, miten vaihtoehdot määritellään ja minkälaisia menettelytapoja esimerkiksi äänestyksissä käytetään. Länsimaisissa liberaaleissa yhteiskunnissa kansan tahdon määrittelyn ongelmallisuutta lisää kansalaisten arvopohjien moninaisuus.

Itse asiassa totalitaarisissa yhteiskunnissa voi olla helpompi vedota kansan tahtoon. Jos valtaosa kansalaisista on ainakin näennäisesti jonkin tietyn ideologian kannattajia, niin ”kansan tahto” voi olla aika helposti johdettavissa tästä vallitsevasta ideologiasta.

Onko kansan tahdon toteutuminen hyvä asia?

Palataan vielä perustavanlaatuiseen kysymykseen siitä, onko kansan tahdon toteutuminen edes toivottavaa. Esimerkiksi kansanäänestysten käyttöä vastustetaan usein sillä perusteella, ettei kansalaisilla ole riittävää kompetenssia monimutkaisten politiikkakysymysten ratkaisemiseksi.

Lisäksi erityisesti liberaalissa poliittisessa ajattelussa keskeistä on pelko, että kansalaisten enemmistö tekee harkitsemattomia päätöksiä, jotka voivat loukata vähemmistöjen oikeuksia.

Usein ajatellaan, että edustajilla on paremmat kyvyt tehdä päätöksiä. Lisäksi heillä on aikaa ja muita resursseja, joita harkittu päätöksenteko edellyttää. Monet demokratiateoreetikot ovat korostaneetkin sitä, että kansalaisten suorien vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen tulisi aina liittyä sellaisia toimia, jotka lisäävät kansalaisten tietoa päätöksenteon kohteena olevasta asiakysymyksestä ja antavat mahdollisuuksia keskusteluun ja harkintaan.

Edustuksellisuus korostaa järkevää keskustelua

Esimerkiksi liberaalin ja myös julkista keskustelua korostavan deliberatiivisen demokratiakäsityksen mukaan demokratiassa ei tulekaan pyrkiä kansan tahdon toteuttamiseen. Kansalaisten näkemysten odotetaan välittyvän poliittisessa päätöksenteossa erilaisten julkista keskustelua ja harkintaa edesauttavien ”suodattamien” kautta.

Monien edustuksellisen päätöksenteon mekanismien onkin tarkoitus lisätä julkista keskustelua päätöksenteon perusteista. Esimerkiksi komiteatyöskentelyssä sovitetaan yhteen erilaisia näkemyksiä, ja parlamentaarisissa yleiskeskusteluissa edustajat joutuvat taas perustelemaan kantojaan julkisesti.

Edustuksellisille demokratioille ominainen päätöksentekijöiden vastuunalaisuus tarkoittaa sitä, että vaaleissa kansalaiset voivat haastaa harjoitetun politiikan ja vaatia siihen muutoksia. Tämäkin osaltaan pakottaa päätöksentekijöitä perustelemaan omia valintojaan.

Kansan tahto alttiina vääristelylle

Mikä rooli kansan tahdolla sitten on demokratiassa? Kansan tahdosta puhuttaessa on olemassa kaksi vaaraa. Ensinnäkin riskinä on kansan tahdon määrittely ”väkisin”, toisin sanoen manipuloimalla tai pakottamalla – tätä harjoittavat ennen kaikkea totalitaariset hallitukset.

Toisaalta länsimaisessa liberalismissa kansan tahdon kaltaisilla käsitteillä on huono kaiku, ja tästä johtuen kansalaisten vaikutusmahdollisuuksiin ja niiden lisäämiseen suhtaudutaan hyvin epäluuloisesti.

Kun tähän asennoitumiseen yhdistyy vielä sellaiset viimeaikaiset trendit kuten ylikansallisen päätöksenteon lisääntyminen ja päätöksenteon monimutkaistuminen, tavallisten kansalaisten vaikutusmahdollisuudet nykyisessä päätöksentekojärjestelmässä jäävät nykyään sangen vähäisiksi.

Vaikka demokratiakäsitettä on viimeisen vuosisadan aikana määritelty hyvin monilla eri tavoilla, ainakin historiallisesti katsottuna demokratian ytimessä ovat tavallisten kansalaisten tasavertaiset vaikutusmahdollisuudet julkisessa päätöksenteossa.

Kansalaisten voitava vaikuttaa politiikan agendaan

Vaikka kollektiivista ”kansan tahtoa” ei voitaisikaan yksiselitteisesti määritellä, tavallisilla kansalaisilla tulisi olla mahdollisuuksia vaikuttaa poliittisen esityslistan muotoutumiseen ja päätöksentekoon.

Moderneissa edustuksellisissa demokratioissa tämä tarkoittaa lähinnä mahdollisuuksia haastaa harjoitettu politiikka ja sen perusteet vaaleissa tai kansanäänestyksissä.

Tällaiset vaikutusmahdollisuudet ovat todennäköisesti omiaan edesauttamaan kansalaisten vastuullista asennoitumista politiikkaan. Niiden puutteen seurauksena ovat suomalaistakin poliittista elämää leimaavat kansalaisten poliittinen passivoituminen sekä asiakysymysten sijaan henkilöihin keskittyvä mediapolitiikka.

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori, joka työskentelee tutkijana Åbo Akademissa