Vapaaehtoistoiminnan teemavuosi 2011Tekstiversio

Vuosi 2011 on EU:n vapaaehtoistoiminnan teemavuosi. Teemavuosi toteutetaan kaikissa EU-jäsenmaissa.

Teemavuoden tavoitteena on tuoda esiin vapaaehtoistoiminnan merkitystä, lisätä vapaaehtoistoiminnan arvostusta sekä saada uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Lisäksi teemavuonna halutaan kiittää vapaaehtoisia heidän tekemästä merkittävästä työstä.

Suomessa teemavuoden kansallinen koordinaatiopiste on Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE. Teemavuosi toteutetaan yhteistyössä Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssin kanssa.

Teemavuoden puitteissa järjestetään tiedotusta, tapahtumia ja parannetaan vapaaehtois- ja järjestötoiminnan edellytyksiä. Teemavuoden kansalliset painopisteet ja toimintasuunnitelma valmistuvat syksyyn 2010 mennessä. Järjestö- ja vapaaehtoistoimijoiden kannattaa huomioida teemavuosi vuoden 2011 toiminnan ja viestinnän suunnittelussa.

Teemavuoden sivuille